Niin se aika menee. 

Vauhdilla. Kesäloma alkoi ja aivan pian se loppuu. Mitään ihmeellistä en ole saanut aikaiseksi, tai sitten olen, mutta omasta mielestäni muka en. 

Ehkä jonkun toisen mielestä totuus on toisenlainen. Olen ollut väsy. Väsy siihen, että talossa on koko ajan joku. Siihen, että pyykkikone pyörii jatkuvasti ja siihen, että jääkaapin ovi käy tiuhaan tahtiin.

Ja ei se kävisikään tiuhaan tahtiin, jos sitä ei tankkaisi säännöllisen epäsäännöllisesti.

En tykkää käydä ruokakaupassa, kun se on must!

En tykkää pestä pyykkiä, kun pyykkikori on tyhjillään nanosekuntin verran!

Enkä, enkä.

Kuitenkin se on vain sitä, että olen väsy. En ole ollut ns. lomalla ollenkaan. Tunne, että tekee kokoajan jotakin, vaikka todellisuudessa ei tekisikään. Ei siis mitään muutosta!

Kelaus taaksepäin... 

Kesäloma on ollut mulla äärimmäisen pitkä, koulutyöskentelijä kun olen. Olen saanut olla vapaalla joten, kiittää pitäisi, eikä valittaa!

Lapset ovat terveitä, kun touhuavat ja kulkevat, syövät jääkaapista omatoimesti ja tekevät tiskiä.

Ja tekevät keittiössä kun pyydän. Ps. Liian usein en pyydä tarpeeksi, siksi väsyn!

Ja mieskin käy kaupassa, kun pyydän, mutta nyt  ajaminen autolla ei onnistu, eikä kauppakassien kantaminen, pyörätapaturman vuoksi ja siksi että kaulaa koristaa valtava muovinen häkkyrä, eli niskatuki.

Kuitenkin, käyn kaupassa mielelläni, kun sain pitää mieheni täällä kanssani. Ja yhdessä jatkamme tätä arkistakin elämää. 

Kiitän siitä. Se ei ole itsestään selvyys... 

Kiitän, että hänellä oli enkelvartio mukanaan tuona hetkenä, kun törmäys tuli!

Ja kiitän siitäkin, että hän on nyt kotona kanssani, rauhallisten päivien kera. Olen saanut olla tarvittu avustaja jne. 

Kaikella on oma tarkoituksensa!

Ja nyt jo vänkärinä vävyllä autoremontissa!!  

Kiitän, että viikon odotus ja röntgenkuvat sekä lääkärin lausunto antoivat luvan meille yhteiseen matkaan, siihen lomaan, jota oli suunniteltu ja jonka olin saanut äitienpäivälahjaksi perheeltäni! 

Kiitän, että tällä kaikellä mitä  tänä kesänä on tapahtunut, on oma tarkoituksensa.

Ihminen väsyy, Jumala ei milloinkaan.

Ihminen itkee, Jumalakin.

Ihminen suree, Jumala myös, yhdessä mutta kuitenkin vahvana pysyen.

Ihminen ei aina kykene, Jumala aina!

Ihminen tekee jotakin, Jumala pystyy mihin vain.

Ihminen oppii, 

kun opettajana on Suurin ja mahtavin opettaja.

Olen oppinut kaiketi jotakin tässä kaiken keskellä. 

Käännän kasvoni Jeesukseen, toivon, vaikken nyt näe. 

Luotan vaikka en ymmärrä.

Tanja