Perjantai. 

Syys on todella saapunut! Vettä sataa kylmänä suihkuna, tekee mieli vetää takkia tiukemmin kiinni tai toisaalta ei ollenkaan. Vaan pysyä sisällä lämpimässä ja sytytellä kynttilöitä. Keitellä kahvia tai teetä, touhuta jotakin ihan muuta kuin astua ovesta pihalle.
Toisaalta taas, ikkunoista sisään tulviva harmaus vetää innostuksen volyyminappunaa alaspäin. Kaikki tuntuu tyhmälle ja intoa pitää etsiä tai oikein hakemalla hakea.

Toki tähän kaikkeen vaikuttaa ihmisen sisällä olevat ajatukset, tunteet sekä mietteet. Minulla ainakin!

Joskus elämässä tulee pieniä tai suuria asioita joiden kanssa tunteidensa verkossa kamppailee. Ja juuri sillä hetkellä tuo asia, joka olisi ollut tiedossa aivojen jossakin lohkossa, ilmestyy ajatusteni radalle. Siinä sitä ollaan, minä ja murheeni.
Valtavan suurena ja niin karmeana kuin lapsuuden mustat möröt sängyn alla.
Tuo mörkö, musta ja tummanpuhuva, joka puhisee ja puhkuu pelottavia asioita ja suurentelee niitä saattaakseen pienen ihmisen hätään ajatustensa mellakassa. 

Vai onko sittenkään tuo mörkö iso ja pelottava? Ehkä ei. Kun siitä möröstä puhuu toiselle ihmiselle, pyytää esirukousta, muuttuu se möykky pian pienemmäksi ja pienemmäksi.
Toisaalta sitten huomaakin, että asiat alkavat hiljalleen avautua, mustanpuhuvuus katoaa ja tilalle tulee jotakin aivan muuta.
Helpotus, huokaus, lepo, rauha.... Ihan niinkuin ennenkin!

Näissä kaikissa mustanpuhuvissa ja harmaissa tilanteissa on Herra Jeesus läsnä. En aina tunne, enkä todellakaan ymmärrä. Mutta silti Hän on!
Hän aukaisee verhot sisimpääni, antaa valonsa paistaa mieleeni. Pesee mustat ja harmaat valkeiksi, turvallisiksi.

Niin Hän on valon Mestari!

Kiitän tästä hetkestä, levon tilasta.
Mustanpuhuvus on hälvennyt.
Mieleni hätä laantunut.

Ole turvallisella mielellä sinäkin siellä.
Pieni ihminen valtavan suuresssa maailmassa.

Tai suurten asioiden keskellä.
Hädässä Hän on aivan vahva!

Hän on.