22.8.2012

Hiljaa sadepisarat kastelevat maan. On elokuu.



Pöytäprojekti!

Uuteen taloomme Espooseen hankittiin ruokapöytä 2004. 
Kun käyttäjiä on monta ja lapset ovat pieniä joutuu pintakin kovalle koetukselle. 
Pöytä oli aluperin tammiviilua. Otin riskin, hioin ja maalasin pohjamaalilla.
 Päälle lisäsin kiiltävää valkoista maalia.
 Kaikki telalla maalaten. 
Jälki on aivan toista kuin pensselillä sutien.
Suosittelen!



           

Ilta hiljentynyt

Elokuisena loppukesän iltana, talon lapset omissa sängyissään jo hiljentyneet ovat.
Kuuluu hurina tiskikoneen.
 Valot vähän talossa hämärtyneet.
Uusi maali tuoksuu, jotain uutta taas valmistuu.
Huomenna maalia lisään uuden kerroksen,
 pintaan pöytämme, pitkään jo palvelleen!