12.9.2012

TÄÄ ON OIKEIN MUKAVAA, KUN SEN OIKEIN OIVALTAA

 Orkidea viehätys

Viehätys tuo kukkani on edelleen,
 vaikka on kasvattanut kauniita yksityiskohtaisia kukkasiaan
 jo toukokuun alkuhetkiltä saakka.
Kerran viikossa annan lämpöistä kylpyä ja pian taas huomaan, 
että uusi kukkanuppu on kasvamassa sen hennoilta varsilta.
Päiväsaikaan kun tuo aurinko leikkii piiloleikkiä
eikä hivele sen vihreitä lehtiä
se on nukahtanut ja päättänyt varmaankin levätä.

Nyt  näyttää siltä, että kukinnot valkoiset hiljaa ovat vähentyneet ja
 luulenpa, että tämäkin herkästi vaistoaa syksyn tulleen sekä asettuneen.
Silti  tuo kukkani viehättävä on edelleen, 
vaikka kukat sen hentojen varsien ovat  hiljaa vähentyneet.



                   




Menin, tuumin ja jätin. Palasin, otin ja tuunasin.

Monesti kun kierrän kirpputoreja,
jokin esine jää hyllylle odottamaan mietintämyssyn alle. 
Jälkikäteen joko harmittelen,
 tai sitten olen tyytyväinen,
että esine jäi hyllylle odottamaan uutta tarvitsijaa.

Tämäkin matto
luonnonvalkoinen väriltään, oli yksi niistä tavaroista 
joka ensin jäi,
mutta sitten kuitenkin sai paikkansa meiltä.
Se oli vielä tallella odottamassa!
Lyhensin mattoa sopivankokoiseksi ja nyt se on pesun puhtaana
 ja raikkaana oikeastaan ihan oikeassa paikassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti