14.12.2012




On juhlaa, aivan uutta, ihmeellistä!
Sydämeni hiukan miettii, minne matka vie, nuoren ihmisen.
Odotan ja kuuntelen, sydäntäni hiljaa miettien.
Hetket nämä, tallentuneet ovat syvälle mieleeni painuneet.
Juhlaa, uutta, ihmeellistä.
Kunnioittaen, sydäntä nuoren ihmisen.
Saatan matkaan elämään, suuntaan oikeaan uskoen!


Tänään aamuvarhaisella olin jo valitsemassa kukkaa. Tosin sitä ennen olin käynut ruokaostoksilla ja ostanut kärryllisen ruokatarvikkeita perheen viikonloppua varten. Kyllä tämänkin kokoisessa perheessä ruokaa kuluu  ihan kiitettävä määrä.
Aina se maito on loppu tai voimariini.
Tai vessapaperi....
En ole koskaan aikaisemmin ostanut amarylis kukkaa leikattuna. Viime jouluna taisin leikata valmisasetelmasta putken maljakkoon. En ole niin valmisasetelmien ystävä, vaikka ne kauniita ovatkin runsaudessaan. Pidän yksittäisistä kukista. Jotenkin silloin yksi aino kukkanen pääsee esille ja ihailtavaksi.
Innolla odottelen kuinka tuo kukkanen puhkeaa kukkaan ja aukeaa...

Aamulla aloittelin  leikkaamaan kolmiopaloja villankangasjämästä ja kirppiskaulahuivista. Jotain kivaa niistä ajattelin ommella, kunhan mietin ensin mitä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti