Eilen sunnuntaina päätin asettaa ruokailua varten servetit. Meillä kun aika usein laitetaan vaan saarekkeelle tarjoilu eli, itsepalvelu pöytä. Mukavahan se on  istua rauhassa ja nauttia, eikä kesken ruokailun pomppia hakemaan jotain. Paitsi, jos joku pyytää...voitko hakea sinapin, tai maidon.... Maitoa palaa tässä taloudessa ihan kiitettävä määrä. Yhdestä litran tai puolentoista tönikästä ei kauan kaada. Oli ne vaan mukavia ne gallonan tonkat...

Voi niitä aikoja, mutta hyvä on näin, ei tule ainakaan käsiin rasitusvammaa maitoa kaataessa, tosin siinä kyllä tulee, kun kantaa sitä kotiin...

Mun keittiönlaatikot tarvitsisivat siistijää. Kaikki kapustat ovat sikin sokin sekamelskassa kahdessa laatikossa.

Voisko sanoa, että elämäkin on välillä aika tavalla tuon näköistä, kun pintaa raapaisee. Aika ihanaa kuitenkin, kun oikein oivaltaa tämänkin. Ei kanna kaunaa, antaa anteeksi, toisille, myös itselle. Tulee ilmaa hengittää. Opettelee kävelemään omilla jaloilla, voi tukeutua toiseenkin, kun tarve vaatii. Avaa sylin tarvitsevalle ja pyytää apua kun sitä itse tarvitsee. Välillä auttaa, kuuntelee, ihmettelee, hengähtää, hiljentää vauhtia ja odottaa. Antaa ajan kulua ja huomaa, monta uutta asiaa. Ihmeellistä on elämä!