Aamuaurinko herätteli ja portaista kuului askelten ääniä. Nuorimies asteli alas tavanmukaiseen tapaansa. Ei tarvinnut kauan arvailla kuka portaissa asteli. Kuinka nopeasti oppiikaan tunnistamaan askeleiden äänistä, kuka portaissa on tulossa alaspäin.

Heräilin ja päätin ryhtyä toimeen. Tänä aamuna olisi hiukan toisenlainen aamu, kun vieraita oli tulossa jo kymmenen aikaan. Siispä, lakanoiden kippuun ja kahvin keittoon.

Nuorimies sai tänä aamuna puuroa aamupalaksi. Minäkin kaavin kattilanpohjat lautaselle, josta sen lopulta sain syödä kylmenneenä, kyytipoikana kylmää maitoa.
Yöllä oli postikuski kuljettanut ison määrän mainoksia etuovelle ja niitä  kiikutin varastoon, muka piiloon. Ei mahdu pikkiriikkiseen eteiseen, ei. Tilaa ei kertakaikkiaan ole. Siispä piiloon...

Kuinka tuo aurinko taas paistoikaan niin kauniisti, tuli ihana päivä. Aurinkoa ja valoa.

Aamukahvit join vauhdissa ja pyykkikoneessa oli jo ensimmäinen koneellinen pestävää. Niin lähti tämäkin arkinen aamu käyntiin, vaikka luvassa oli hiukan toisenlaista toimintaa, kuin normaalisti.

Ihastelin kaiken keskellä viime öistä tuotosta, suljettujen  ovien takana ompelemaani uutta tyynynpäällistä.

Hain varastosta nauloja ja ryhdyin vasarahommiin, tosin ilman vasaraa. Pihdeilläkin onnistuu naulan hakkaaminen...Kirpputorilokerikko pääsi kaapinkulmalle. Toinen kuppi kahvia tuli hörpittyä, ettei edes  huomannut.

Aamu kulki eteenpäin ja touhut tuli tehtyä sen mukana. Pyykkikonekin oli pessyt ensimmäisen koneellisen pyykkiä. Talossa muut unikeot olivat saaneet silmänsa auki ja päässeet vauhtiin. Auringon valo ja astioiden kolina pitivät huolen siitä. Ja äiti myös!