Ihmettelen ja kiitän.
Ei ole ihmisellä kaikkea itsestään. Elämän lahjaa, ystävää. Rakasta, rinnalla kulkijaa. Iloa, uskoa, toivoa, luottamusta tulevaan.
Sen niin nopeasti unohtaa, kun niin monta asiaa pitää itsellään, kuin itsestään.
Ei ole jokaisella ystävää, kuuntelijaa, kädestä pitäjää. Puuttuu matkalta vierellä oleva joka ymmärtää, ihmissydäntä etsivää. Sydän voi huutaa surua ja tuskaa, kaipausta, vaikkei ihminen edes osaa sitä itse ymmärtää. Kun puuttuu palanen, suuri osa suuren sydämen. Ei täyttää ihminen sitä itse voi, aukkoa tyhjää, hän voi.
Mietin.
Haluaisin kuunnella, haluaisin auttaa. Jos apuani tarvitaan. Haluaisin, toivoisin, että toivoa suurta jakaa voisin. Ihmisenä sitä osaa en, oma viisaus vajaa niin on. Mutta jos matkalleni lentää lintunen, haaksirikkoon kuin ajautunut, siipensä kenties menettänyt. Auttaisin, uskoisin, siihen voimaa kyllä saisin. Viisautta syvää, rinnalla kulkijan, kuuntelevaa sydäntä. Kuitenkin, minä pieni ihminen, kuin harmaa varpunen.
Olen matkalla itsekin.
Ihmettelen ja kiitän.
Kiitos,näin se on,ketään ei ole luotu yksin kulkemaan. A
VastaaPoistaJoskus joku on hyvinkin lähellä, mutta silti
Poistakaukana. Kuuntelevaa herkkää sydäntä tarvitaan!
Hyvää viikkoa!
Sinä löysit sanat juuri niistä tunteista,joita minä,joka yksin jäin tuntee. Itkien luin. Harva ymmärtää,mitä on kun jää kaikesta paitsi. Ja toisaalta voikun jokainen joka sen lahjan sai,jaksaisi sitä arvostaa.
VastaaPoistaPimeimmässäkin kuopassa saa uskoa, että yläpuolella loistaa valoa.
PoistaJoskus valo on niin kaukana, ettei sitä näe, mutta se on siellä!
Kiitos myös sinulle, että jaoit omia ajatuksiasi!
Voimia ja siunausta sinulle!
Tanja