19.4.2013

Secondhand & free

Lapseltamme muutti sänky toiseen osoitteeseen ja muutaman kuukauden kuluessa muuttaa toisenkin  lapsen sänky, nuorenparin uuteen kotiin.  Muutaman yön on poikamme nukkunut patjalla lattialla, mutta eilen uusivanha sänky muutti meille. Eilen aamutuimaan, koulukuskausten lomassa, poikkesin paikallisen kierrätyskeskuksen myymälässä. Kiertelin ja kaartelin, eikä peti puolelle ollut tullut yhtäkään laveria, juuri sellaista, jonka olisin voinut maalata pojallemme.  Mutta mikä yllätys olikaan, kun astelin vielä ilmaispuolelle ja siellä nojasi vanha täyspuinen laveri hyllyä vasten. Olin liikkeellä pienellä vihreänkirjavalla pienellä ja kuljetus ei onnistunut heti, mutta ystävällinen myyjä lupasi laittaa sänkyn odottamaan. Niinpä minä sitten innoissani hain sängyn kotiin myöhemmin. Niin oli peti hyvässä kunnossa, että vain pesin sen pesuaineella ja hankaussienellä. 
Nyt on nuorella miehellä uusi sänky ja minulla todella hyvä mieli!

10 kommenttia:

  1. Voi että. Hieno löytö. Tositosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan!!
      Olin aivan ihmeissäni itsekin. Enkä todellakaan laita maalia pintaan!!

      Poista
  2. Ja ilmaiseksi. Just mahtavaa. Mä kans melkeen ilmaseksi löysin pykän Elsalle tänään Akselista. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Eikä! Ihan uskomaton löytö...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös!
      Olen tosi tyytyväinen. Nyt on pojalla sänky!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mistä nuo lakanat on hankittu? :)

      Poista
    2. Kodin Ykkösestä 10 e pakettihintaan!!
      Mietin niitä kauan ja monesti katselin. Vähän on kovat, mutta tykkään väristä!!

      Poista