12.5.2013

Äitienpäivänä aikaisin herään...

 
Herätys tuli aamulla, vaikka olin kuullut jo keittiöstä kolinaa, ulkovikin taisi käydä jossain vaiheessa. Mutta niin nukutti, että olin ummistanut silmäni ja yllätyksenä tuli herätys, kuitenkin!
Ovella seisoi kaikki neljä lasta, nuorimmasta vanhimpaan ja isukki kantoi aamupalaa tarjottimella. Tuosta aamiaisesta sai sitten osansa lapsosetkin.
Tuumin siinä ensimmäiseksi, että tämä on viimeinen äitienpäivä, kun jokainen lapsi on vieressäni sängyllä, lepäilemässä ja kisailemassa aivan aamutuimaan.Vanhin lapsi harjoittelee pian omia siipiään...Mutta kuitenkin siinä aamiaismellakassa, sain sitten ruveta äidillisiin hommiin  kun maitokahvit läikkyivät valkoisille pellavalakanoille. Onneksi on pikapesu!!
Nuorimmainen tohkeissaan toi lahjojaan, oli niitä piilotellut aikansa. Kiukuspäissään oli vielä tainnut luvata, aikaisemmin,ettei tuo lahjoja, kun olin lopettanut jonkun tietokonepelin kesken kaiken. Mutta lapsi unohtaa, kun anteeksi pyytää, rajoja asettaa ja rakastaa.
Nuorimies oli ommellut, kauniin sinisen norsun, ihan itse. Kuinka arvokas tuo pieni sininen norsu onkaan, kuin aarre, äidille!
Kuin kauniina nauhana vuosien päivät, jokainen helmeksi muistoihin jäivät....

Rakkaita jokainen, omalla tavallaan.
Isommasta pienimpään.
Sydänmessäni haikea kaipuu, enää ei mahdu syliin iso lapsi, 
en voi rutistaa, kuin pientä ihmistä aikanaan.  
Mutta voin antaa rakkautta, hellää hoivaa, välittämistä ja hellästi poskea koskettaa. 
Saatan silti rakastaa, ehkä pientä viisautta, ohjetta jakaa.
Kuinka kaipaankaan aikoja taaksejääneitä,
kuinka surenkaan, 
etten aina osannut oikein rakastaa.
Lastani, pientä ja hentoa, 
ihmettä suurta.
kaikkein Suurimman.
Rakkauteni niin vajaa on, minäkin pieni
ja lapsi kuin itsekin.
Mutta kuinka suuri onkaan rakkaus, 
Kaikkivaltiaan kosketus.
Anteeksiantava rakkaus. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti