1.5.2013

First of May

Toukokuun ensimmäinen päivä. Heräsin ja aurinko tervehti kaihtimien lomasta. 
Pian nuorimmainen tuli sängyn viereen ja hänellä oli sydämmellään jotakin tärkeää, kuten niin monesti aina aamuisin. Pieni ihminen, sydän herkkä ja avoin. Asian selvitettyäni päätin nousta ylös ja keittää aamukahvit itselleni. Talossa oli rauhallista ja vähitellen muutkin heräilivät. Kevättä ilmassa, vapaapäivän tuntua.  
Oli myös tarjolla auringon valoa ja lämpöä, sellaista jota oli kaivattukin jo jonkin aikaa.
Lounaaksi katettiin hiukan hienommin kuten tavallisesti. Arkinen kattaus on vain kasa lautasia ja kattiloita saarekkeella. 
Tänään hyvän mielen ateria, hetki pöydän ääressä, yhdessä. Kaikki paitsi vanhin lapsemme, koolla, yhdessä. Hän on kuin pieni lintunen harjoittelemassa, uuteen astumassa. Siipiään koettelemassa. Valmiina lentämään pesästä. Hetki vielä näin!

2 kommenttia: