23.6.2013

hetkessä


Vuodet ovat vierineet. 
Tupa seisoo omalla paikallaan, siellä missä luonto vihertää ja linnut laulaa. Missä tuuli puhaltaa kasvoille, kuin kulkisin ajassa taaksepäin. Pihamaalla kukkivat pionit, niinkuin silloinkin, kun olin pieni tyttönen. 
Vuodet ovat vierineet, nuo tutut, turvalliset ja rakkaat ovat jo pois nukkuneet. Mutta jotakin on jäänyt jäljelle,  tärkeää ja syvää. Tuttuja tuoksuja, muistoja, lämpöä, välittämistä.  
Muistelen lapsuuden hetkiä, kuin juuri tapahtuneita, nyt jo kauas taakse jääneitä.
Muistot tulevat mieleeni, tuovat hyvän mielen sydämeeni. Olen kiitollinen ja ihmettelen, että juuri minä olen saanut kokea kaiken sen. Syvältä kumpuavan välittämisen.
Nuo rakkaat tärkeät ihmiset ovat jättäneet jälkensä, pienen lapsen sydämeen. Rakkaus on paistanut kasvoista,  välittäminen kummunnut sydämestä. 
Opetukset ja ajatukset tehneet tehtävänsä,  hyväksyvä rakkaus on jättänyt omat jälkensä.
Todellinen rakkaus ei mielistele, ei käyttäydy sopimattomasti. Todellinen rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Se kestää läpi vuosien, kuoleman rajan ylityksen. 
Se on voima joka jää jäljelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti