melkein tein.

Nukuin väsymyksestä, uupumuksesta ja pahasta mielestä sikeää unta. Aamun kajo ikkunassa heräilin ja päätin aloittaa urakan. Urakka, numero jo mikä lie, olen unohtanut. Lakanat pois, matot ulos jne. 

Miksi? Eilen illalla jo ajatukseni myllersivät, kysymykset seikkailivat mielessäni, miksi! Nyt vain pitää jaksaa,  tämäkin kerta. 

Keitin aamukahvit ja yritin asennoitua päivän toimiin positiivisesti. Pieni tutina ruumiissani toimin ja tein. Jossakin puolivälissä havaitsin,  nopeasti olin saanut tehtyä, edennyt urakassani.  Kyllä tämä taas tästä, tälläkin kerralla! 

Ompelu jäi kesken eilen, sekin harmitti! En osannut ja saanut valmista, en mieleistä! Kuva silmissäni, luomus sylissäni, ei näyttänyt siltä niinkuin halusin. Yritin sitäkin. Miksi! Taas tuo sama, miksi! 

Väsymykseni katosi, ylös ja alas. Rätti kourassa, moppi mukana. Tänään saisin eräänlaista liikuntaa, positiivista sekin.  Ei menisi hukkaan tämäkään.

Lounaaksi keittelin uudet perunat. Jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Nyt ei riittänyt energiaa ja aikaa lähteä sitä täyttämään. Päätin, hoidan akuutit alta pois ja sitten päivän muihin hommiin ja ruokakaupan kautta kotiin. Uudet perunat. Siinä ravintoa lounaaksi ja muutama kananmuna vatsan täytteeksi, itselleni ja lapsilleni.

Tyttäreni tuli ja istahti tuolille. Kuin jotakin ajatellen, odottaen. Kentis vaistosi myllerryksen ja työn määrän, taas! Kuuli sen ja haistoi sen. Kaiken keskellä päätin yrittää ja kokeilla, samaltako tuo luomus näyttäisi, kuin illalla sitä ommeltuani.

Kauniita sanoja, halaus ja lisää kauniita rohkaisevia sanoja. Tyttäreltäni! Itkin kaiken sotkun ja touhun keskellä. Häneltä sain latauksen iloa jatkaa ja rohkaisua yrittää, tätä kaikkea. Hyvä siitä tulisi, mekosta, luomuksesta, kuvastasta silmissäni. Vielä minä voittaisin, arpiset ajatukseni, etten osaisi.

Sain lisää voimaa jatkaa urakkaani!
Sade, rauhoittava sade. Tuulahdus pihalla jossakin, ihmisvilinässä. 

Ilta oli  saapunut.
Hiljainen pesukoneen hurina korvissani, puhtaat lattiat ja lakanat. Kenties myös tunne sisälläni, ajatuksissani, olen selvinnyt tästäkin kerrasta! Kerrasta numero mikä lie.

Hetken, pienen hetken istun ja ihmettelen. Päivä on illassa. Aamulla mieleni sekamelska tekemättömistä asioista, työn määrästä odottamassa. Nyt uskon, pian unohdan tämänkin, kaiken väsymyksen ja uupumuksen, pahan mielen. Se jäi taakseni, enkä usko sitä löytäväni, edestäni.
En samanlaisena, kuin tänään aamun kajon koskettaessa ikkunaani. Ehkä jo huomenna pidän tätä kaikkea jonkinlaisena testinä, koetuksena, kaiken muun järjestelyn lisänä.
Iloitsen, minä tein sen, taas! Siivosin, puursin ja puunasin. Selvisin voittajana tästä savotasta, tälläkin kerralla!

Julista voittoa, se sinun on.

Julista sanomaa, iloista, rakkaudesta.

Se sinutkin saavuttaa.

Iloitse ja kohota kätesi.

Tänäänkin kuljin rinnallasi.

Et ehkä kuullut askeleitani,

et ehkä nähnyt,  horjuvilta askeliltasi.

Siellä missä sinäkin, siellä minäkin.

Siellä missä minäkin, tahdon, että sinäkin.

Anna rakkauden haavoja hoitaa,

anna sen kaiken uudistaa.

Kokonaan kaiken tuskan kukistaa.

Julista voittoa, se sinun jo on.

Vaikket sitä nyt näe.

Se silti olemassa on.

Edessäsi.

Sydämessäsi.

Se sinun on.