30.8.2013

Kindom of the young one


Nuorenmiehen valtakunta.
Huone oli vielä alkukesästä vanhimman tyttäremme oma, kunnes hän muutti uuteen kotiin. Nuorimies halusi säilyttää seinän värin entisellään ja sellaiseksi se jäi. Kenties halusi säilyttää palan menneestä, rakkaasta sisaresta itsellään. Pitää aivan omanaan.
Päivät ovat kuluneet tuosta kesäisestä kauniista juhlasta. Ja nyt pian saamme astua syyskuuhun, syksyn kynnykselle, ottamaan uutta vuodenaikaa vastaan. Kenties tuulisia, sateisia päiviä. Entisestään kylmeneviä iltoja ja harmaita tuulahduksia tulevasta talvesta.
Tänään tunsin jo kylmän tuulen, aurinko kätkeytyi pilviverhon taakse, kuin minua pakoillen. Teki mieli hakea sisältä lämpöinen neuletakki päälle. Mutta kuitenkin tuo aurinko välillä pilkotti kauniisti ja lämmitti, hiukan kuin kiusoitellen säteillään.
Kesä on mennyt!
Sen näkee luonnosta ja sen kellanruskeasta hohteesta, joka hiljalleen kipuaa ylöspäin maassa kasvavista kasveista ja puista, joiden lehdet pikku hiljaa muuttavat väriään. Taas on jotakin jäänyt taakse, joka ei koskaan palaa takaisin. Jotakin arvokasta ja kaunista, Myöhemminkin muisteltavaa, mutta ei enää uudelleen samalla tavalla koettavaa.
Haikeutta, sitä se on!
Luopumista ja taakseen jättämistä, kesästäkin. Tuosta niin odotetusta kauniista tapahtumarikaasta kesästä ja sen tuomista ihanista muistoista.

Laulun sanoin.
Nyt suljen ihanan soittorasian ja kierrän lauluni kippuraan. Muistot mukavat, taskuun taputan. Pian taas yhdessä lauletaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti