Harmaa taivas, märkä maa.

Paljat puut ja luonnon hiljaisuus.

Joulujuhlaa ja ruokaa.

Me kaikki yhdessä.

Suurina putouksina valuvat kyyneleet, 

vuosien varrella kertyneet, 

kuin pisarat sateen kuivan kauden.

Kaiken keskellä pieni ihminen.

Murtunut, väsynyt kuin harmaa varpunen, 

talven keskellä, kylmässä.

Kuitenkin rinnassa sydän, pieni.

Haaveilee, ihmettelee.

Tänäänkin, suurempi valmisti uuden päivän,

toivon puki purppuraan ja

kahleet kylmän viiman riisui.

Jätti toivon siemenen, löytäisi varpunen sen.

Pieni lintunen, harmaa varpunen 

Ei nähnyt, ei kuullut, mutta

hiljaa toivon sanan vastaanotti.

Läpi vuosien, menneiden talvien, 

rinnassa pieni sydän.

Ja putouksina pudonneet kyyneleet,

sydämen pienen puhdistaneet.

Aarteen löysi piilosta,

kylmän talven ja viiman.

Veden elävän lähteen,

suuren rakkauden.

Täydellisen.