20.1.2014

drop of green and yellow in this snow


Niin se vain on, että kun kirpputorilta kantaa kippoa ja kappoa muutaman euron hintaan, ei haittaa, vaikkei kaikki ideat kestäisikään kovin kauan. 
Puinen kulho oli ollut laatikon pohjilla jo pitkät ajat, ennekuin pääsi  maalinkäsittelyyn. Ja kun niitä akryylimaaleja oli jemmassa ja löytyi tuo raikas turkoosin vihertävä, sai purkki pohjaansa uuden sävyn. 

Viikonlopun päiväkävelylle raahasin kameran mukaani, vaikka se vain tuntui olevan tiellä ja valuvan aina väärään paikkaan kävellessä.
Puhdas lumipeite oli saapunut mustikan varpujen päälle ja maisema oli valkoinen, pakkasen purema.
Oli sunnuntai ja yleensä niin vilkkaalla kävelyreitillä ei näkynyt yhtäkään kulkijaa. Oli rauhallista, niin rauhallista, kun nyt moottoritien kupeessa olevalla metsäkaitaleella  vain voi olla.

Maanantait eivät ole koskaan kovin tervetulleita. Uusi aamu saapuneena, maanantai, mutta niin tahmea ja vaikutti siltä, että yöllinen heräily oli vienyt puhdin pois, harmittikin ja sekös ei koskaan ole kovin tervetullutta. Ainakaan aamulla, kun väki on lähdössä kouluuun ja mies töihin.
Tavanmukaisen ruokakauppareissun tein aamuvarhaisella, kahdeksan jälkeen ja melko yksin sain ruokakaupassa ostokseni etsiä. Vaikka vain  maitoa piti hakea ja sitä kauan kaivattua oivariinia, kannoin autoon kaksi isoa punaista kassia ruokaa. Ja tiesin, että seuraava keikka tulisi kyllä pikimiten. Kaiken tuon ostosmäärän pakattuani ja purettuani kotona, en jaksanut muuta kuin möllöttää. Toisella kädellä pesin kuitenkin pyykkiä, joten sain jotakin aikaiseksi. Niin ja ripustinhan ne sentään kuivamaan, etteivät pesukoneeseen jääneet haisemaan.
Muistuu mieleen amerikan gallonan maitotonkat, joita sai kaataa ranteet kipeänä.  On ne suomalaiset pahviset vain niin kovin siroja ja äkkiä kuluvia, että jatkuvasti saa kantaa uutta kotiin. Niin ja vielä jos laiskuuttaan osaisi ne pahvitkin kierrättää, niin ei tulisi kaatopaikalle meidän talouden pahvijätteitä niin paljon. No onneksi sentään ne pitsalaatikot viedään pahvinkeräykseen!

Työpäivä takana ja se niin ei kovin innostava pianotuntikin. Tänään tosin sain ottaa mukaani ystävältäni saamani uuden hengellisen laulun, jota olin jo eilen illalla hiukan tapaillut heidän vanhalla ja niin kaunisäänisellä pianolla. Tohkeissani otin nuotin mukaani ja pyysin opettajaa näyttämään. Ohi meni, mutta menköön. Kotona sitten keksin omia sointuja tai sinnepäin. Eihän sitä pianisti tarvitsekaan olla, kun vain omaksi ilokseen osaa soittaa, niin tuumin, vaikka hiljaa mielessäni kuitenkin on haave, että juuri sillä kauniilla melodisella tavalla tahdon soittaa. No, ehkäpä jonain kauniina päivänä, osaa jotakin enemmän. Siihen asti tyytyminen tähän!
Ja nyt se maanantai on illassa!

2 kommenttia:

  1. Kivasti tuo vihreä pilkahtaa kuhon pohjalta. Valkoisen ja valon myötä tässä ajatukset kääntyvät kevääseen, heräävään luontoon ja vihreään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta!
      Kyllä se kevät tulee, hiljalleen ja nyt kun on valoa, huomaan, että tekee mieli raikasta ja valoisaa.
      Ainakin hetkeksi!

      Poista