Jaa, niin että muka rauhallista joulunodotusaikaa vaan... 

Kello herätti seitsemän aikaan ja makuuhuone oli pimeä kuin keskellä yötä. Jossakin yläkerrassa joku heräili myös ja laittoi itseään valmiiksi. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut tulla natisevia portaita alakertaan, ainakaa vielä. Tai ainakaan se nuorin, joka sitten hetkeä myöhemmin heräsi niin väärällä jalalla kuin mahdollista. Oli kurkku kipeä, kipeä olo, kamala yskä ja nenäkin vuoti. 

En jaksanut kuunnella. Minä, en äitinä siis jaksanut kuunnella tätä tuttua laulua... Yritin vain kehoittaa menemään pukemaan, annan särkylääkettä ja lämmintä juotavaa, kyllä se siitä. Koulusta ei voi olla jatkuvasti pois ja pälä pälä.

No saihan se nuorimies sitten vaatteet päälle ja naama ruttusella ja volyyminappi kaakossa. Voi voi näitä aamuja. Ei ala marraskuun aamut aina hyvin meillä ei!

Varovasti sanoin miehelle, että josko veisi nuorenmiehen kouluun ja varoin katsomasta nuorempaa miehenpuolta.

Toinen nuori saapui alas ja aamupala jäi väliin, kun oli taas nukuttu pommiin ja se niin ihana puhelin ollut liian lähellä tyynyä. Kun siitä tyynyn vierestä se oli niin helppo laittaa pois päältä, siis tuo aamuinen herätys.

Pikaisesti kaivoin äidin jemmoista Snackkipatukkaa kaksin kappalein kaverille ja taas ovi kolahti, ilman heippaa!

Huoh ja pian kolahti taas, sitten hiljaisuus!

Mainoksia oli taas isot pinot odottamassa ja niitä pääsin lajittelemaan. Tosin siinä kaiken hässäkän keskellä olin kerinnyt sentään itselleni keittää aamukahvit x 2 kupillista, jotka ryystin sitten lajittelun lomassa. Urakan saatuani päätökseen, sinkosin keittiöön. Niin, olihan tänään miehen syntymäpäivä, että jotakin olisi leivottava. Vai hakisiko valmiin kakun. Nää... kyllähän nyt kunnon rouva yhden makean leipoo ja kaivoin kaapista jauhot ja sokerin. 

Britatorttuhan oli nopea ja helppo, joten sitä tulisi väki saamaan tänään. Ja siinä samalla sitten pieni taikina sämpylöitä. Ei kovin herkullisia tosin, mutta tulipahan nyt nekin sitten samalla uunin lämmöllä tehtyä.

Kello tikitti eteenpäin. Olin luvannut nuorelle miehelle, että tulen klo 11.00 koululle hakemaan, kun oli hammaslääkäri tapaaminen sovittuna.

Hyvillä mielin sitten taas starttasin auton pihasta ja ajoin paikallisen Fidan kautta viemään yhden nyssäkän niistä monista, sitten koululle, jossa nuorimies jo paikallaan odotti reppu selässä ja pipo vinossa.

Tuumi mulle vain, että jännittää... 

Hammaslääkärissä odotustilassa istui vanha rouva. Taisi olla rollaattorikin siinä vieressä. Kansakoulun opettaja hän kertoi olleensä ja sanoi opettaneensa juuri nuorenmiehen ikäisiä lapsia. Kyseli siinä nuorelta mieheltä ikää, mutta kun ei mutinasta saanut selvää, siirsi katseensä minuun. Siinä kertoi sitten juttujaan meille ja hymyili kauniisti. Kaipasi juttuseuraa ja minä kuuntelin. Ihana vanha ihminen, avaimet kaulassa.

Hammaslääkärikäynti oli loppujen lopuksi pikareissu ja nuorimies pääsi helpotuksesta. Istui autossa ja mussutti Subwaysta ostettua kuivanpuolesta leipäänsä kalkkunalla ja kurkulla. Taisi olla loraus majoneesiakin välissä, peräti!

Sipsipussin tyhjennettyään oltiin takaisin koulun pihassa ja taas toivotettiin heipat. Oli ääni muuttunut kellossa sitten sen ei niin hyvän aamun jälkeen.

Nyt oli vihdoin aika ajaa työpaikalle ja ns. päiväni saattoi alkaa.

Kartanon pihassa oli autoja ja tuumin, että mikä ihmeen meno on. Ei muistunut mieleen, että tänään oli jonkin elokuvan kuvaustilaisuus kartanon mailla ja sen takia piha kuhisi ihmisiä ja ajoneuvoja. 

Iltisohjaajana minä pääsin taas tekemään sitä tuttua marjarahkaa, joka ekstra annoksella sokeria ja vaniljasokeria upposi lapsiin aika hyvin. Ja myöhemmin iltapäivällä kokkikerhossa pääsin taas uunin kanssa kaveeraamaan. Ei päässyt sitten eroon kotona, eikä töissä, siis tuota uunia. Tosin kotona oli kauniimpi versio, kuin tuo 70- luvun rusehtavan valkoinen hässäkkä, joka oli varustettu vain yhdellä ainoalla pelillä.

Päivä oli pulkassa ansiontyön suhteen ja suuntasin kiireellä paikalliseen markettiin. Olin nimittäin siellä tunnettu asiakas ostoskärryineni, kun kärryt täynnä tavaraa joka maanantaiseisoin kassajonossa. tukkeena, eivätkä raksamiehet saaneet ostaa nopeasti ruoka-annostaan. No evästarpeita kerholle kun piti käydä ostamassa, ei siinä ostettu ihan vähän!  Tänään tosin ei ollut maanantai, vaan keskiviikko ja ihan oman kodin tarvikkeet listalla. Tosin listalla joka oli taskussa.
Lastasin hiukan sitä ja hiukan tuota, maksoin ja lähdin kotiinpäin. Takakontissa rusinatonta maksalaatikkoa, jota siis tänään saisi väki nauttia illalliseksi. Siis kenelle kelpasi!
Minulta jäi maksalaatikot väliin ja omena ajoi iltaruuan virkaa. Takki päälle ja rattiin. Omena kourassa ulko-ovi kävi taas! Tälläkertaa se olin minä.

Viimeinen keramiikka ilta oli  edessä ja siitä pääsin hetkeksi nauttimaan. Siellä oli naisväki kantanut suklaarasiaa jos toista pöydälle, mutta kun minä olin päättänyt tässä taannoin, että makeaa en syö, saivat makiat mennä parempiin suihin!

Kello on jo paljon. Nuoripari käynyt iltateellä onnittelemassa isää, tytöt askarrelleet Britakakun valmiiksi ja ei niin kohonneet sämpylätkin kelvanneet  iltapalaksi.

Nuorimies nukkuu ja isi nukkuu. Toiset kaksi nuorta omissa huoneissaan, kenties myös untenmailla. Vain minä hereillä ja täkki ympärillä kirjoittamassa.

Hyvä päivä kaikenkaikkiaan. Lukuunottamatta yhteenottoja nuorenmiehen kanssa, väsymyksen tunnetta, liian paljon uunin lähellä olemista ja turhaa kiirettä.
Mutta huomenna on torstai, torstai toivoa täynnä ja torstain jälkeenhän tulee aina perjantai.