Aamuni, keskiviikko aamuni alkoi sillä tavanmukaisella hoputtamisella ja sitten ensimmäisellä kupillisella kahvia. 

Yksi nuori yläkerrasta valitti kurkkuaan ja jätti repun alakertaan painuessaan vaatteet päällä vällyjen alle nukkumaan. Toinen oli löytänyt varusteet ihan itse, pukenut ja saapunut ajoissa aamupalalle.

Jossain vaiheessa se kolmaskin hävisi ovesta ulos, tosin tätä yhtä lähdin kuskaamaan opin tielle, niinkuin tavallisesti joka aamu.

Mainoskasa oli vain kasvanut yön aikana ja se tiesi mulle isompaa urakkaa. Se kun on niin mun juttu aina keskiviikkoaamuisin ja mä niin kovasti siitä tykkään!!

Selkä mutkalla ja nilkat kipeänä istuin lattialla sekä taittelin sitä tuttua nippua. Kasa kasan jälkeen valmistui ja viimein sain pestä mustat käteni.

Pihassa seisoi yksi kuran kyllästämä auto ja päätin tarttua kankeaan kasteluletkuun ja sieneen. Kun en laiskana jaksanut irrottaa antennia katosta, oli tämä käsin pesu vaivattomampaa, muka kait olevinaan... No vettä sisältä sankoon ja sieni kädessä pesin ja tuloksena kuivat sekä rohtuneen kohmeat kädet, niin ja toki yksi puhdas pirssi. Niin ja nuo mun ainoat kädet saisivat vielä tänään tuntea veden ja saippuan. Ei en pääsisi eroon niistä kahdesta, en, siis saippuasta ja vedestä ja kovasta kuivauspaperista!

Päivän saldona en edes muista kuinka monta kertaa olen vesihanaa aukaissut, pessyt ja kuivannut käsiäni. Kuuluu toimenkuvaan tällähetkellä!

Aika aikansa kutakin, ei kait tässä iässä enää kaksikymppisen kädet ole. Tai ehkä ne olisi jos olisi aina käyttänyt viisasti kumihanskoja ja muistanut joka ilta rasvata hyvin. Mutta näin tänään.

Auto on vielä kutakuinkin puhdas, lapset ruokittu mäkkärin muonalla ja talossa jälleen hiljaista, vain yksi puuttuu.

Tästä on hyvä jatkaa vielä....