20.7.2015


Maanantai. 
Ilmassa kosteutta ja harmautta.
Varpaissa tuntuu kylmälle.

Odotuksen tuntua.
Väsymystä tuntua ja kysymyksiä.

pohdiskelua ja luottamuksen koettelua.

Kyselen...




Eteesi tulen kysymyksineni. 
Odotan vastauksia, tienviittoja.
Minnepäin lähden kulkemaan, 
missä on polkuni viitoitettu.

Silmäni ovat kuin sokeat, en näe, en ymmärrä.
Kärsivällisyyttäni, luottamustani koettelet, ehkä.
Ymmärrykseni on niin pieni, Sinun niin suuri.
Silti uskon, katselet minua silmilläsi, sydämelläsi.
Ajattelet kauniita, lempeitä ja helliä ajatuksiasi.
Minusta. Niin pienestä.
Silti kyselen.

Olen tässä vain.
Minä pieni ihminen. 
Ajatuksineni, tunteineni, pelkoineni.
Sinä tunnet minut.
Tiedät kaiken.

Vastaat omalla tavallasi, rakkaudessasi.
Vaikka en ymmärrä, Sinä ymmärrät.
Vaikka en näe, Sinä näet.
Vaikka en kuule, Sinä kuulet.
Ja olet paikalla, kun tarvitsen Sinua.

Avaat portit vihreän niityn.
Avaat ovet suljetun puutarhan.
Kutsut astumaan sisälle.
Luottaen.
Sanot.

Et ole yksin pimeässä.
Olen kanssasi.
Lupaustani en petä.



2 kommenttia:

  1. En tiedä syytä, mutta kyyneleet silmissäni luin tuon alimmaisen tekstin♥♥ Kaunis teksti♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      En tiedä, ajatuksiani kirjailin. Tunteissa itselläni juuri tuollaista nyt!
      Vaikka ei näe, eikä kuule, eikä ymmärrä. Hän näkee ja ymmärtää, kuljettaa eteenpäin kädestä pitäen.
      Siihen turvautuen...
      <3

      Poista