12.4.2016

pastels //







Konttitorin harmaa kangaspala ja keramiikkakulho omaa tuotantoa //

//

Niin se aurinko taas paistaa ja taivas on sininen. Tää on niin ihanaa aikaa ja kun vielä ei nenäkään vuoda ja henkeä ei ahdista. Allergia oireet siis vielä ainakin jossakin muualla kuin täällä mun luona!

Ja tänään saa rauhassa touhua, inspiroida, kun työtkin alkaa hiukan myöhemmin. Ai että, mä nautin!!

Inspiroiduin eräästä Deko-lehden tyynykuvasta ja tuumin, että tuollaisen osaan itsekin tehdä. Taisi olla Royal desigin tyyny. Mutta kun olen tekijä, niin ensimmäisenä tulee aina mieleen, miten jonkin asian voisi itse toteuttaa.
Vuoripuuvilla vanua hain eurokankaasta, mutta harmaata kangasta tyynyyn ei löytynyt. Valikoimat ovat aika rajallisia kuitenkin ja kun mielessä on jokin, ei aina juuri sellaista löydy. Mutta asioilla juostessani vielä lopuksi piipahdin läheisellä Kontti asemalla ja kas siellä oli tuunaustori laatikossa sopiva pala harmaata kangasta ja maksoi peräti 3,20 €.

Se on niin, että kun inspriaatio iskee, on heti päästävä tekemään, muuten se lopahtaa...illan suussa siis meillä surisi kone, mutta nuortamiestä se ei tuntunut vaivaavan vaan nukahti surinaan...

5 kommenttia:

  1. Kaunis ja värien puolesta sopii hyvin yhteen, tuo aikaisemman tyynyn kanssa.
    Auriko paistaa täälläkin...ja hammaslääkärille olisi lähdettävä....se pilaa vähän tätä nautintoa valosta..:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos!

    Mä kävin eilen kans hammaslääkärissä hammaskiven poistossa. Sekään ei ole mitään kovin mukavan tuntuista hommaa.
    On se jännä, miten tollanen asiakin voi tuntua ikävälle!
    Mutta hyvää ja siunattua päivää sinulle sinne ja iloa päivään!!

    Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hammaslääkärissä käyty ja huonoja uutisia kuulin...olen loukannut toisen etuhampaani lapsena ja nyt on aika se ottaa pois...hammas on sairas. Kyllä hän selitti miten, mutta enhän minä sitä muista..:) . Ja lääkäri oli sitä mieltä että muuta siihen ei voi enää laittaa, kuin inplantin...ja maksaa ihan kauheasti..:(( Pakkohan se on laittaa...eipä olisi kovin kaunis hymy, jos toinen etuhammas puuttuisi..:)

      Poista
    2. Voi että =(
      Mitähän joku toinen hammaslääkäri tuumisi, olisiko samaa mieltä?!

      Rukoillaan vielä, että hampaasi saisi uuden elämän, eikä implattia tarvitsisi laittaa.
      Tai mikä on paras vaihtoehto tähän!!

      Siunausta sinulle!

      Älkää mistään murehtiko....

      Poista