Hän on niinkuin istutetu puu vesiojain tykönä, 

joka antaa hedelmänsä ajallaan ja 

jonka lehti ei lakastu;

ja kaikki mitä hän tekee,

menestyy.

-------

Juhlaa vai onko sittenkään. Tämä keskikesän hetki, juhannus, kun koko kaupunki hiljenee ihmisten suunnatessa isoja teitä pitkin jonnekin järvien läheisyyteen takakontit täynnä ruokaa ja juomaa. 

Takakontit täynnä ruskeita pulloja, makkaraa ja peltitölkkejä pahvipakkauksissa. Ettei vain lopu kesken.
Suuret odotukset ilmassa, kun on juhla ja kuitenkin...

Ja meillä ei ole kaapissa kuin maitoa ja jokunen litra mehua. Ei ole ruskeita pulloja ja makkaraa, jos ei muutamaa nakkia lasketa. Ei ole peltitölkkejä pahvipakkauksissa, ei ole koskaan ollutkaan. Siitä olen kiitollinen.

En tuomitse ketään, kerron vain... Muistan lapsuudestani sen, mitä tuo nesteiden nauttiminen vanhemmassa vaikuttaa. Miten on turvaton olo ja pelottaa. Eikä ymmärrä. Ja milloin äiti tulee kotiin.

Voi isä, tietäisitpä! 

Meidän taloudessa ei ole kolisteltu tölkkejä, eikä ruskeita lasipulloja. No sitä makkaraa on kyllä varmasti paisteltu ja pahvisia peltipurkkipakkauksiakin on ollut. Amerikassa kun limsatölkit myytiin sellaisissa...

Edelleen tuo täysien lasien ja pullojen näkeminen ystävienkin kuvissa aiheuttaa epämukavuutta. Siihen ei totu, ei koskaan!

Ainoa prosentteja sisältävä neste on ehtoollisviini ja sitäkin nautitaan vain se lusikallinen silloin tällöin.

Keskikesän juhlaa. Minulle hetken lepotauko ja henkäisy. 

Ennenkaikkea kiitän, että saan hetken levätä, olla vain. Juoda kupposen kahvia, ehkä toisenkin, nukkua, ehkä maalata, ehkä ommella, ehkä ulkoilla ja ehkä syödä hyvää grilliruokaa.

Ja kiitän, että meillä ei ole pulloja tuomassa juhlahumua!
Olen siitä niin kiitollinen.
Voi isä, tietäisitpä!
Niin kertoisin sinulle!