Hiljaisuus

Minä täällä. Pitkästä aikaa.

Se kesä tuli ja nyt se on lopuillaan. Ensi viikolla alkaa lapsilla koulut. Onneksi!!
Niin, minua ei ole täällä näkynyt, eikä kuulunut. En ole jaksanut. Olen jaksanut kyllä päivittää instaa, on ollut helpompi, nopeampi. Ei ole tarvinnut kirjoittaa liikoja, avautua ihan oikeasti.

On ollut vaikea kesä. Nuorin lapsemme on sairastanut ja nyt viikko sitten olimme sairaalassa tutkimuksissa ja hän sai diagnoosin. Hän sairastaa crohnin tautia, eli tulehduksellista suolistosairautta. Siinä oli minulle, pikkutarkalle panikoijalle nieltävää. Tosin olin nieleskellyt jo jonkin aikaa, joten tämä nyt ei enää kaatanut kumoon.

Mun lapsesi.  Mun poikani. En olisi halunnut, mutta kaiken tän keskellä luottamukseni Jumalaan on kasvanut. Hän ei salli enempää, kuin määrän. Ja jokaiselle päivälle oman taakan. Hän on ollut kanssamme ja kaikki on järjestynyt hienosti, nopeasti kaikenkaikkiaan. Ja minäkin olen oppinut jotakin, turvautumista. luottamusta. Uskoa.

Mutta olen saanut itkea, surra ja käydä asiaa ystävien kanssa. Purkaa ja itkeä ja taas puhua. Se on helpottanut. Kaikella on oma tarkoituksensa! Tälläkin!!

Kiitollinen mieli siitä, että on nyt on selvillä pitkään jatkuneen vatsakivun ja laihtumisen syy. Ja lääkitys on alkanut!
Ja tänään on vatsakin ollut vähemmän kipeä! Sekin on voitto!!

Me olimme suunnitelleen matkan Italiaan, mutta minä ja hän, emme päässeet!  Mutta onneksi toinen pojista pääsi kaverinsa kanssa reissuun, kun iskä lähti heitä viemään. Ja ei käynyt kateeksi 40 asteen helteitä...  Me matkustetaan sitten, kun aika on ja tilanne on rauhoittunut! Jos Luoja suo!

Mutta niin Herra järjesti mulle tekemistä! Ajatustasolla tuli mieleen, että nukkekoti ja sellainen erilainen, omanlainen. Mun projekti, ei vielä lapsenlapselle sopiva ollenkaan. Mutta mulle! Mun käsille ja mielelle!

Tein sen. Mittasin ja hain vaneria. Ja taas se kiltti mukava sahamies teki palat mulle. Ja sitten pistosahan ostoon.
Mä tein sen, ihan ite. Ei ole täydellinen ruuvinreikineen päivineen, mutta mun tekemä. Ja mä tykkään.

On nyt makkari mustine petivaatteineen ja runkopatja sänkyineen. Ja keittiönpöytä ja penkit grillitikkujalkoineen. Kirppariostokset pääsi astia hyllyynkin.

Sohva on kuin oma. Harmaata villakangasta ja se niin in oleva juuttimatto! Ja eteisessä muuto dotsit seinällä takeille...

Tää on mun projekti. Sain vaneriseinät ja lattian. Kertaheitolla!!

Ja tänään olen ollut naimisissa saman nuoren miehen kanssa 25 vuotta! Ylämäkeä ja alamäkeä on menty, mutta tässä olemme, me kaksi varpusta. Minä nyt, kun se toinen varpunen lentelee vasta huomenna kotiin...

Niin ja se mun loma, se vähäinen sellainen loppuu! Se meni nyt näin!