12.2.2013


 Eilisen kurkkuörkki kävi kyläilemässä. Onneksi lähti jo!
Se vierailun takia, meidänkin piti sitten lähteä vierailemaan paikalliselle terveysasemalle. Kun joka kutsumattomasta vierailusta pitää saada todistus työpaikalle. Pieni vihreänkirjava nappini oli nikotellut jo aiemmin jonkin verran, mutta kotipihaan tulessa se jaksoi tuskin hyristä ja haisi pahalle. Outoja valoja näytteli minulle kojelaudastaan. Kaiketi sillä oli jotakin asiaa...
Siinähän se päivä meni, pullaa syödessä ja kahvia juodessa. Taidettiin me nuoren miehen kurkkuörkki vierailijan kanssa hiukan Uunoakin pelata.  Ei tullut tasapeli, nuorimies voitti, vaikka kuinka yritin. Ne vaan osaa niin hyvin. Hiukan huolestutti tuo pihassa nököttövä vihreänkirjava nappini, kuinka pahasti se olikaan kipeänä. Vaiko meniskö pienellä ohi...
Illan tullen sille sitten haettiin lääkintälaitteita ja minäkin pääsin uusintakierrokselle apua hakemaan. Ihan myyjän kanssa sitten yhdessä, kun en ole kovin tutustunut noihin mekaanikon taitoihin.  Mieheni taitajan käsissä lähti napilta flunssa ja taas hyrisee, eikä haise! Tarttee se vielä vähän hoitoa, mutta sitten pääseekin halvemmalla. Kyllä on kiitollinen mieli, että on osaava mies!
Nuorimies istui ja katseli lastenohjelmia, minä tartuin kartonkiin ja lyijykynään. Mustalla tussilla viimeistelin.
Lampun kantaa raaputin ja rapsutin veitsellä, lopuksi otin vielä hiekkapaperia, kun ei tahtonut millään lähteä tahmea tahma irti. Siihen halusin, PINKKIÄ, todella, PINKKIÄ.  Hiukan tahmaiseksi jäi, mutta eihän siihen tarvitse koskea! 



 


5 kommenttia:

  1. Pinkki on voimaväri! Ihana tuli lampusta. Minä tykkään kanssa tuunailla ja tehdä,kaiken ei tarvitse olla aina kaupasta valmiina. Taulut on kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on totta ja sitten se ilo siitä kun saa käsillään tehdystä nauttia.

      Poista
  2. Hei hauskaa että mä satuin juuri tänään maalamaan tolla ihan samalla pinkillä meidän yhden pikkuseinän keittiöstä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet rohkea! Mä maalailen vain pieniä juttuja arasti! =)

      Poista
    2. Noh, se seinä, jonka mä maalasin oli kyllä normikorkea, mutta noin 40 cm leveä. :-) Että se ei tuntunut oikeen missään verrattuna edellisen kodin pari metriä leveään eteisen pinkkiin seinään, heh.. Mutta todella toi tarvittavaa piristystä keittiöön. Ja ainahan voi maalata päälle jos kyllästyy. Maalaaminen on kivaa!

      Poista