27.3.2013


Olohuoneen nurkassa on kassivuori röykkiö. Pussia ja pussukkaa monessa värissä.  Matka alkaa tänään, kohti pohjoista Suomea, käsivarteen asti. Nyt vain asennoitumista automatkailuun!
Keittelin itselleni aamukahvit ja samalla hiukan maalailin vanhoja pärekoreja. Kirjoittelin...
Olen monesti miettinyt, että pitäisi maalata seinää sieltä ja täältä, mutta kuinka ollakaan, aina se jää. Hiukan arasti maalailen vain jotakin pientä ja annan isojen pintojen olla. Mutta eihän sitä koskaan tiedä!


Tarinaa metsän siimeksestä.

Jossakin metsän siimeksessä, piilossa isojen korkeiden puiden takana kyyhötti pieni mökki. Se oli parhaat päivänsä jo elänyt, mutta siellä se vielä oli pystyssä ja ovessa vain puinen salpa. Aina, kun joku eksyi niin kauas, saattoi astua sisälle istahtamaan vanhaan tuoliin ja ihmettelemään.
Tulisijakin on aikojen kuluessa hiukan murentunut, mutta kuitenkin siihen pystyi laittamaan pienet tulet, että mökki lämpeni ja sai keittää porokahvit. Vastakkaisella seinällä ovea oli pieni ikkuna. Sen ikkunalasi oli alanurkasta haljennut kahtia ja siihen oli joku kulkija laittanut teippiä pitämään palat paikallaan.
Tuo mökki oli tälläkin kertaa hiljaisena ja paikallaan odottamassa, kun astelin sitä kohti. Harva sinne asti taisi eksyä, ehkä joku paikallinen marjastaja tai eräkulkija.
Historiaakaan en sen enenpää tuosta pienestä tuvasta tiennyt, mutta joka kerran jälkeen sinne halusi palata uudelleen. Piilopirttiin, metsän siimekseen, isojen korkeiden puiden taakse.
Harjakattoinen ja hirsirakenteinen tupa kyyhötti aamupäivän kajossa, kun astelin lähemmäs. En kuitenkaan päässyt ovelle asti, kun huomasin, että salpa oli alhaalla. En ollut siis ensimmäinen vierailija tänään. Astelin lähemmäs ja saatoin haistaa pannukahvin tuoksun, tuvan ulkopuolelle asti.
Koputin oveen ja hetken kuluttua ovelle saapui nutturapäinen mummo. Silmälasit nenällä ja sukkapuikot kädessä.
*Tervetuloa!
Minä olen juuri keittänyt kahvia, maistuu varmaan sinullekin kupponen? Tuumi mummo ja veti ovea enemmän auki.
Nyökkäsin ja kiittelin ihmetyksissäni. Mummo kääntyi ovelta ja asteli tulisijan eteen, missä vanha kuparipannu oli valmiina tuoksuen. Hetken kuluttua hiukan kohennettuaan tulta, mummo jatkoi.
*Tämä tupa täällä piilossa kaikesta, on minun vanha lapsuuden kotini. Asuttiin tässä silloin evakko aikana äidin ja isän sekä kahden siskotytön kanssa. Minä aina välillä tulen tänne kesäaikaan muistelemaan ja keittelemään päiväkahvit. Olen tarkoituksella jättänyt oveen vain hakasen, että eräkävijät pääsevät suojaan sateelta. Ja kun tämä on näin piilossa, tänne ei kovin moni taida edes eksyä. Mummo istui tuvan nurkkaan tuoliin ja jatkoi kutomista. Harmaa villalankakerä lattialla pyöri rauhallisesti kutomisen tahdissa. Hetken kuluttua hän jatkoi.
* Kenenkäs tyttöjä sinä olet?
Mummo katseli minua silmälasiensa takaa, kudin oli hetkeksi päässyt lepäämään syliin. Tarkka, mutta lempeä katse seurasi minua.
Esittelin itseni.
* Äitini on täältä kotoisin. Minä asustan eteläisessä Suomessa. Mutta olen täällä nyt lomalla. Kummitätiäni tulin katsomaan, minä selitin.
* No sepäs sattui. Mukava kun löysit tänne tuvalle ja juuri tänään, kun itsekin olen täällä.
Mummo tarttui taas sukkapuikkoihin ja katselin kuinka nopeasti silmukka siirtyi toiselle puikolle ja kerros kerrokselta sukan varsi valmistui.
Hetken kudottuaan hän nousi ja tarttui kahvipannuun kaataen höyryävää kahvia kahteen kuppiin, tarjoten toisen minulle.
* Siitä on kauan aikaa, kun olen viimeksi täällä ollut vierailemassa. Olen ollut matkalla, kaukana Israelissa. Koko pitkän elämäni olen haaveillut, että jonakin päivänä pääsisin käymään tuossa maassa, mutta vasta näin vanhoilla päivillä se mahdollisuus tuli. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Mummo hörppäsi kahvia kupposestaan ja katselin kuinka hänen kasvoillaan oli hymyilevä ilme. Hiukan pilke silmäkulmassa katsahti minua ja jatkoi.
* Tiedätkös miksi minä sinne Israeliin niin kovasti toivoin pääseväni?
Katsahdin vanhukseen päin ja vastasin, että en tiennyt.
* Minun isäni oli juutalainen. Hän muutti tänne Suomen maahan kauan aikaa sitten, vähän niinkuin salaa. Hänen nimensäkin vaihtui siinä samassa rytäkässä. Isäni kertoi vasta ihan viimeisinä elinvuosinaan, että hän oli syntynyt Jerusalemissa, Israelissa. Ja minua se jäi aina askarruttamaan. Halusin päästä vierailemaan maahan, jossa isäni oli syntynyt. Olihan tuo maa silloin minullekin sukua, isäni kautta.  Mummo tuumasi ja hymy levisi hänen kasvoilleen.
* Otatkos toisen kupposen kuumaa, mummo kysäisi ja tarttui taas pannuun. Istuessaan takaisin tuoliinsa, hän jatkoi.
*Isä osti tämän palan maata, ei kauan Suomeen muuttamisensa jälkeen. Tästä metsästä kaatoi puita ja rakensi tämän tuvan. Näetkös kuinka tarkasti hän on hirret sahannut. Hän oli tarkka mies!
Muistan, kuinka hän istui tuossa nurkassa keinutuolissa ja kiikutteli. Pienet pyöreät silmälasit silmillään ja musta parta pitkäksi kasvaneena. Hänella oli aina musta liivi päällään ja liivin taskussa kello. Sellainen kello jota en ollut koskaan nähnyt kenelläkään toisella miehellä tuolla kirkon kylällä.
Katselin mummoa ja tuumasin itsekseni, kuinka erikoinen tapaaminen tämä olikaan. Vaikka joka kerran tänne metsään tullessani, olin poikennut tuvalla, en ollut koskaan tavannut ketään, en nuorempaa enkä vanhempaa ihmistä. Ja nyt tänään täällä tuoksui kahvi ja aivan kuin aika olisi pysähtynyt. Katselin kahvikuppia kädessäni ja minulla ei ollut minnekään kiire. Oli hyvä olla ja istua, katsella mummon kutomista ja kuunnella hiljaista jutustelua.
Hetken oli hiljaista ja katsahdin mummoa, samassa hän jatkoi.
* Kuule, sinä olet nuori ja reipas. Voisitko sinä hiukan auttaa, kun tulet tänne vierailemaan, käydä tuosta nurkan takaa hakemassa hiukan halkoja tänne sisälle, kuivamaan. Minä niitä aina hakkailen, miten jakselen, mutta kovinkaan paljon en jaksa kantaa. Kun olen jo vanhaksi tullut, ei sitä montaa klapia jaksa syliinsä nostaa.
Tarjouduin tekemään sen vaikka heti ja siirsin kupposeni lattialle ja nousin seisomaan. Astuessani ulos tuvasta, aurinko paistoi ja loi kauniita varjoja alas mökin eteen. Lähdin kävelemään tuvan taakse ja sieltä kauniista selkeistä pinoista otin syliini kasan halkoja. Katseeni osui mökin takana olevaan kaivoon. Kaivo muistutti kovasti jotakin sellaista, mitä olin nähnyt kirjoissa, joita luin lapsena tätini luona vieraillessani. Nuo kirjat olivat kertomuksia raamatun ajoilta. Kaivo oli rakenettu valtavista kivilohkareista kuin torniksi. Astelin halot sylissäni lähemmäs ja katsahdin hiukan tarkemmin. En ollut koskaan käynyt mökin takana ja huomannut koko kaivoa, mutta nyt katselin sitä ihmetyksen vallassa. Mummon tarina juutalaisesta isästä taisi pitää paikkansa. Sillä tuollaista kaivoa en ollut nähnyt kenelläkään Suomessa aikaisemmin.

Astelin sisälle halot sylissäni ja asettelin ne tulisijan viereen lattialle. Mummo istui edellen tuolissa ja kutoi.
*Kiitos, olit suureksi avuksi. Nyt on seuraavillekin vieraille puita. Jos vaikka sade tulee, niin on kuivia klapeja. Saavat seuraavat tulijat sytyttää tulen ja keitellä kahvit. Mummo laittoi kutimensa vieressään olevaan pärekoriin ja jatkoi.
*Isä oli aina vieraanvarainen. Jos joku eksyi näin pitkälle, keitti aina kahvit. Tarjosi yösijaa jos matkaaja oli väsynyt. Sieltä kaiketi minäkin olen oppinut tämän tavan, pitää ovet auki kulkijoille. En ole koskaan osannut pelätä mitään, en edes pimeää. Muistan kuinka isä opetti meille, kun astumme ulos pimeään, tuvan turvallisesta lämmöstä, tuvasta missä olemme saaneet rakkautta, hoivaa ja turvaa, opetusta elämän tärkeimmästä asiasta. Otamme mukaamme valoa ja se valo pysyy meissä. Silloin me saamme kulkea turvassa, vaikka ulkona olisikin  pimeää. Myöhemmin ymmärsin isän viisaita sanoja, mutta jotka niin vahvistivat uskomaan ja luottamaan, ettei ihmislapsella ole mitään pelättävää. Pimeässäkään.

Katselin nutturapäistä mummoa ja tuumin kuinka viisas vanha mies tuon vanhuksen isä olikaan ollut. Kuinka niin paljon hyvää hän oli kylvänyt lastensa sisimpään jaettavaksi muille. Kuinka minäkin olin päässyt nyt kuulemaan ja näkemään vanhaa tarinaa, kertomusta kaukaisista ajoista. Olin oppinut taas jotakin, pientä, joka oli rikastuttanut elämääni. Ehkä hiukan vahvistanutkin.
Nousin seisomaan ja kiitin kahvista ja toivotin hyvää vointia. Oli lähdettävä jatkamaan matkaa. Mummokin nousi myös seisomaan ja katseli minua silmälasiensä reunan yli.
* Tulehan taas vierailemaan, keitellään kahvit uudelleen. Ja jos tulet niin, etten ole täällä, lakaisisitko lattian puolestani. Olisi seuraavallakin vierailijalla mukava tulla sisälle. Tämä tupa kun on tälläinen pysähdyspaikka, jossa saa kulkijat levähtää ja hengähtää. Tänne kaikki ovat tervetulleita, kun ovat hyvällä asialla. Mummo ketoi ja hymyili taas samaa lämmintä hymyään.

Tartuin mummoa kädestä ja puristin, kiitin. Lupasin lakaista lattian ja hakea halkoja, talon takaa suuren lohkareisen kaivon juurelta. Varmasti sen tekisin.
Otin kassini ja valmistauduin lähtemään.
Aamuaurinko oli noussut jo korkealle ja linnut lauloivat puussa. Tikka hakkasi viereissessä hongassa, tuoksui metsä. Otin reppuni selkääni ja käännyin pois johtavalle polulle. Hetken käveltyäni, käännyin ympäri ja katsahdin tuvan suuntaan. Siellä mummo seisoi hymyillen oven suussa ja heilutti kättään hyvästiksi.
Sydänalassani tuntui hyvälle, olin tavannut sukulaissielun, vanhan mummon, syntyperältään hyvin kaukaa, kaukaa maalta raamatun kertomuksien.

4 kommenttia:

  1. Faktaa vai fiktiota? Keksitsä tän, ethän sä metsään mee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla hiukan totuuttakin seaassa, mutta pääasiallisesti fiktiota.
      Ihan vain antaa mielikuvituksen lentää, lapsen lailla.
      Tuosta mökistä mulla tuli mieleen Bertta mamman vanha sauna tuvan takana metsässä, piilossa katseilta sekin.

      Poista
  2. Kyllä susta hyvä kirjailija tulee, vai oletko jo? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =)
      No enpä tiedä... Kunhan vaan keksin, toiveena saada jotain asiaakin! ; )

      Poista