Automatkalla.
Katselin kuinka puiden lehdet olivat yhtäkkiä alkaneet kellastua tienpientareella. Istuin ja vaivuin omiin ajatuksiini. Otin puhelimen käteeni ja aloitin sähköpostin kirjoittamisen.
Monta ajatusta, monta mietettä mielessäni. Opettelua,harjoittelua, jotakin opittua.
Viikonloppu taas takana ja arkinen aherrus edessä. Syksyinen väsymys selkeästi koskettamassa, lähestymässä. Kirjoitettuani, suljin silmäni ja vaivuin uneen. Niska jäykkänä huonosta asennosta heräilin ja havaitsin pian olevamme perillä.
Turvallisissa käsissä jatketaan matkaa.
Hän kantaa yli virran, leveän ja syvän.
Antaa voimaa jatkaa matkaa.
Kantaa sylissään hentoa matkaajaa.
Ei väsy, torku Hän tiellä.
Ohjaa ja neuvoo.
Aina valvoen.
Isän syliin johtaa meitä,
tänäänkin, lohduttaen.
Juosta saan kuin pieni lapsi.
Hän aina mua odottaa.
Käsin lävistetyin mua koskettaa.
Hoitaa syvältä sydäntäin.
Rikkaus suuri tämä on,
Sana rakkauden ja syvän.
Minä pieni lapsi.
Isän suuren ja Pyhän.
Tahtoo Hän koskettaa.
Jokaista omaa pientä,
suurta.
Lähellä ja kaukana.
Hän on aina lähellä.
-----
Autossa on ihanaa torkahtaa ja herättyään huomata olevansa melkein perillä. :)
VastaaPoistaRunosi kosketti. Juuri nyt, usean huonosti nukutun yön jälkeen, tarvitaan Häntä joka kantaa.
se on totta. vain niska jäykkänä =)
PoistaMonesti juoksen turhaan, murehdin tai mietin.
Kun voisin olla vain pieni lapsi ja uskoa, et mua kannetaan.
oppimatkaa ikä kaikki =)
ihanaa alkanutta viikkoa sulle.
Ps. olis kiva vaikka nähdäkin joskus, pitkästä aikaa!