Isänpäivä iltana.

Ei kaikila ole isää, päällä maan.

Joka murheet ja ilot oman lapsen vastaanottaa.

Ei kaikilla ole syliä, suurta hellää, vahvaa omaa.

Turvaa isän oman.

Ei kaikilla ole isää, lohduttajaa. Kuka hiljaa korvaan kuiskaa.

Lapseni, kallein aarteeni.

Joskus rintaan puristaa. Kyynel silmään hiipii ja muistan.

Vaikkei isää maallista, juuri sellaista, turvallista ollutkaan.

Oli ihminen, toinen läheinen.

Paikkasi pienen osan, palasen puuttuvan rakkauden.

Hän jo nukkunut pois on, toiseen valtakuntaan siirtynyt. 

Vuosia sitten muuttanut.

Teki tehvävän, sen minkä koki ehkä tärkeä olevan.

Vaikkei voinut kaikkea täyttää, 

kokonaan puuttuvaa palaa täydentää.

Mutta välitti, opetti ja jotakin ymmärsi.

Lapsena sen kaiken vastaanotin.

Sydämeeni kaiken välittämisen talletin.

Pysynyt, säilynyt läpi vuosien se on. 

Tuo muisto välittävän läheisen.

Ja hiljaa kuiskaan ylös ilmoihin.

Kiitän ja uskon.

Rakkaus parantaa.

Tahtoo aina hyvää ympärilleen jakaa.