Kuulin, kuinka ulko-ovi kolahti kiinni ja joku kolisteli jotakin. Oli taas ollut aikainen herätys nuorella. Sitten oli hetken hiljaista ja nukahdin. Herätys tuli kuitenkin ja oli vain ryhdyttävä totuttuihin aamutoimiin. 

Uusi päivä ja ikkunasta katsoessani näin märän musta maan. Illalla oli satanut vettä tuulen puhaltaessa joka suunnasta, joulukuussa! Suorinta tietä kävelin portaat yläkertaan ja siellä omalla sängyllään, unen rippeitä ehkä hiukan kasvoillaan, nuorimies oli pukemassa päälleen, Aku Ankka kansio vierellään. Toinen nukkui vielä pimeässä huoneessa, ehkä kuuli jo äänet ja tiesi, että oli aika herätä. Ja nuoren huoneessa valkoinen kuusi koristi lattialla ja täydessä valaistuksessaan oli kaunis katsella. Valoa, juhlavaa, vaikka vain muovinen olikin!

Pian olisi joululoma, saisi nukkua kun nukutti. Ei kiirettä aamulla, eikä väsyneitä kasvoja. Ei herätyskelloa, eikä juna-aikatauluja. 

Intoa ei ollut, mutta jostakin se oli aloitettava tuo joulun valmistus.  Päätin kuoria kasan lanttuja kattilaan ja samalla tulisi porkkanatkin kuorittua jouluista porkkanalaatikkoa varten. Siinä ne porisivat ja jouluinen laatikkojen tuoksu täytti keittiön.

Keittelin teetä ja päätin kuvata asetelmaa aamuisesta hetkestä. Siinä lomassa söin aamupalaa ja keksit x suuri määrä. Niin ja se omena pääsi takaisin jääkaappiin odottamaan, sekä ne mikrossa sulaneet mansikat saivat odottaa vielä pirtelön tekijää. 

Taivas näytti kirkkaamalta monen päivän pimeyden ja harmauden jälkeen. Aurinko toi herkkää valoa pilvien läpi ja ehkäpä se jaksaisi valaista tänään iltapäivään asti, ennen pimeyden tuloa. 

Tiistai aamu ja viikon päästä saisimme viettää joulun juhlaa läheisten kanssa. Ei ole merkitystä sillä, onko kaikki jouluiset laatikkoruuat valmistettu ja onko kinkku tarpeeksi iso, että kaikille varmasti riittää. Vaikka vain vähän olisi valmistettuna jouluisia ruokia ja vaikka vain vähän olisi kinkkua tarjolla, joulu tulee. 

Niinkuin se tuli kauan sitten!