Pieniä ihmeitä.

Talo oli vähitellen hiljentynyt. Nuoripari lähtenyt omaan kotiinsa nukkumaan ja iltapalatkin siivottu pois. Olin iloinnut päivän pienistä asioista, kuten löytyneestä piposta, joka oli kadonnut ja vihdoin löytynyt. Olin saanut nuorenmiehen mukaani ruokakauppaan kaveriksi normaalin *emmä* sanan sijaan.

Niin, olin luvannut, että ostaisimme chocoduo levitettä leivän päälle, joka yleensä kesti meidän taloudessa noin kaksi vuorokautta, kunnes purkki oli kaavittu pohjia myöten leipien päälle. Sama kävisi tämänkin purnukan kanssa. Ja sainhan hän vielä valita sen leivänkin sen levitteen kanssa.

Illan hiljaisuudessa jatkoin kutomista. Kudoin ensin yhden, sitten toisen ja sitten kolmannen, neljännen. Oli lopetettava, kun ompelukonetta ei viitsinyt ottaa esille, jotta olisi voinut ommella kuteen pään uuteen kerään kiinni.

Käsissä tuntui kankeus ja unikin alkoi vähitellen painaa.  Pöydällä pino mustia uusia pannunalusia, tuntui hyvälle!

Nyt oli hyvä käydä nukkumaan ja jatkaa taas uudestaan!

-----

Joskus kun uskaltaa, 

uskaltaa heittäytyä.

Jalat ilmassa ja mieli haavemaailmassa.

Tuntea ja kokeilla.

Vaikka ei näkisikään kaikkea ennalta.

Tuntea.

Kuinka kupliva ihmetys rinnan alla.

Ajatuksissa valtava perhosparvi.

Mielessä jännityksen vuoristorata.

Ja

Ihmeitä. 

Pieniä ja suuria.

Kaikenkokoisia.

Kun uskaltaa, uskaltaa heittäytyä.

Uskaltaa antaa mielen lentää haavemaailmassa.

Uskaltaa tuntea ja kokeilla.

Saa vastaanottaa ihmeitä.

Pieniä ja suuria.

Kaikenkokoisia!

-----