äidin elämää.

Jostain syystä vain uni loppui aamu kuuden jälkeen. Ensimmäiset nousivat ja aloittivat aamutouhunsa, talossa ei enää nukuttu ja valoakin tuli jo niin paljon kaihtimien välistä, että unet olivat kadonneet. Kyllä! Vaikka kellon mukaan olisi ollut aikaa vielä reilu puoli tuntia vetää peittoa korviin, päätin nousta ylös ja aloitin repimällä lakanoita pois petivaatteista. Kahvinkeitin tosin taisi olla aika ensimmäisten tekemisten listalla, niinkuin nyt aina. Se tuttu traditio.

Vihdoin talossa hiljeni, nuorimieskin oli päässyt kouluun ja toinen nukkui vielä ylhäällä omassa pesässään. Oli satuttanut viikolla jalkansa hyppyrissä ja nyt sitten lepäili kotona. Ja toki oli mulle aamukaverina, hiljaisena sellaisena!

Päätin kaivaa kaapista loput seinämaalin jämät ja paikkamaalata seiniä. Niitä kamalia täytettyjä ruuvinreikiä ja niitä mainosten aiheuttamia rumia hankaumia eteisen seinissä. Niin no, kutakuinkin ihan ok tuli, vaikka huomasin,että taisi olla maalarilla kovin pieni tela käytössä, kun pikapikaa piti saada valmista aikaan.  Mutta olipahan  nyt ainakin valkoista seinissä, jos nyt ei  täydellistä jälkeä!

Kaiken tehtyäni, siivottuani, maalattuani, keitettyäni toiset kahvit, istahdin hetkeksi. Vielä olisi mietittävä jotakin lounasta, nuorellemiehelle ja itselleni ennen varsinaisen työpäivän alkua. Niin ja vielä olisi kiirehdittävä kauppaan hakemaan juhlakalulle lahjaa, illantullen kun nuorimies lähtisi yökkärjuhliin naapuriin. 

Mutta hei, vettä sataa pihalla, on märkää ja vähän sellasta harmaata ja on perjantai!  Se tuntuu mahdottoman hyvälle!

Tyytyväinen mieli, kädet hiukan huonossa hapessa jatkuvasta luuttuamisesta ja pesemisestä, mutta sehän on elämää, äidin elämää...