4.3.2014

Where Do I Begin.



Ilma oli raskas ja vetinen, pimeyskin oli saapunut, kun kello lähenteli ilta seitsemää. Aurinkoa ei todellakaan ollut näkynyt sitten viikonlopun. Istahdin auton rattiin ja mieliala oli jotakin muuta kuin mitä olin toivonut. Ehkä ns. lievää alapainetta. Auton etupenkillä vieressäni oli uusi nivaska uutta opittavaa ja silmissäni vilisi sointujen sekamelska. Kuinka voikaan kahdessa viikossa unohtaa niin paljon, vai voiko kuitenkaan?! Olinko liian vanha sittenkin oppimaan!  Harmissani tuumin, että homma saa jäädä, ainakin tälläerää!
Kotona tapailin laulua, etsin sointuja ja sain aikaan jotakin sentapaista mitä olin opettajan kuullut soittavan. Kaunista säveltä, tuttua sellaista. Ehkä oppisin, kun oikein ahkerasti harjoittelisin ja jätin nuotit levälleen, kuin muistuttamaan itseäni. 
Nuotit odottivat samalla paikalla vielä aamulla ja muistuttivat, että vain harjoittelulla voisin saada tulosta aikaan. 
Nuorimies raahasi ison mustan kassinsa auton takapenkille. Lätkämaila pienenä lisänä mukana ja taas olin matkalla tuota tuttua mäkeä alas ja kulman taakse oikealle. Tämä elämä on välillä hyvinkin paljon sitä edes ja taas liikettä, samaa tuttua rataa, turvallistakin.
Koululainen sai tavaransa ulos autosta, kiitti kyydistä ja jatkoi matkaansa iso kassi mukanaan. Kohtelias nuorimies! 
Työpäivä takana, uusi kimppu syvänpunaisia tulppaaneja maljakossa, väki ruokittuna ja tuore kahvi pannussa odottamassa. Niin ja ne nuotitkin edelleen muistuttamassa! Mutta iloisena yllätyksenä puhelimeeni oli tullut kutsu naisvoimin iltakävelylle!
Aina ne arjen hetket eivät kuitenkaan mene niitä tuttuja turvallisia uomia, vaan välillä tulee  pieniä poikkeamia.
Täältä tullaan vetinen, musta keli, naisvoimin!

2 kommenttia: