lempeää.

Sain viettää työpäivän erilaisessa ympäristössä. Vanhassa, vanhassa isossa talossa, jonka historiaan kuuluu paljon erilaisia tarinoita. Kävellessäni tuossa vanhassa talossa, sen puiset lattiat natisivat jalkojeni alla ja yläkerran tyhjät huoneet kertoivat hiljaisuudesta, joka siellä vallitsi. Joskus, joskus siellä oli ollut ehkä paljonkin ääntä, joskus, joskus siellä oli ollut paljonkin ihmisiä, tuolla yläkerrassa. Mutta nyt talossa kuului lasten kiljahdukset, huudahdukset sekä puheen sorina, alakerrassa.

Työpäivän päätteeksi piipahdin muutamassa paikassa ja löysin pieniä kauniita tavaroita. Kuvan lasinen pullalautanen, puiset kolmioviivaimet ja huonekasvikirja herättivät minussa muodollaan ja värillään jotakin. Luonnollistä, lempeää, ei kovuutta, ei kylmyyttä, vaan lämpöä ja pehmeyttä.

Jotakin on ehkä löytynyt kuoren alta, jotakin sellaista, joka on aina ollut, mutta joka on vain ollut piilossa ja on nyt saanut tulla esille. 

Anna tuulen puhaltaa, puhaltaa silmiini, sydämeeni.

Anna sateen kastella, puhdistaa ajatukseni.

Anna meren pauhata ja kuohua ympärilläni.

Kasvatan juuriani.

Sinä, joka minut valmistit.

Sinä, joka minut toivotit tervetulleeksi.

Sinä, joka nimeni kirjaasi kirjoitit.

Kutsut edelleen minua kulkemaan.

Uusia asioita löytämään ja iloitsemaan.

Avara on taivas ja maa. 

Meri pauhuaa omaa lauluaan.
Tuuli puhaltaa ja
sade uuden kasteen antaa.