Siinä se on, revitty Lundian kuvasto ja leikatut paperinpalaset, omaa taidetta. Kehyksiä vielä odottelee, kunhan jaksan niitä lähteä pyydystämään, mutta nuo värit tuntuvat hyvältä. On syvän vihreää, puunväriä ja lempeää vaalean roosaa. Pehmeää ja lempeää, kuten nuo villaiset kutomani pannunaluset. Tervetuloa syksy, tervetuloa talvi ja teeillat!
Tällä viikolla on ollut uutta ja erilaista työsaralla, nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni rupesin vetämään kokkikerhoja lapsosille. Kun kerhoja on kolme viikossa, tuntuu, ettei enää kovin montaa kertaa jaksa uunia lämmittää kotona... Tosin tuo kokkauskerho pitää sisällään hiukan liikuntaakin, kun tila jossa lapsosten kanssa leivomme, on niin vanha, ettei alakerran keittiössä ole uunia, vaan tuo iänikuinen uuni, vuosilukua jotakin, on vanhan kartanon yläkerrassa. Mielenkiintoinen paikka taisi kuitenkin noiden lasten mielestä olla, kun olimme pienellä tutkimusmatkallakin monta kertaa yläkerran lukuisissa huoneissa, joissa joskus kauan sitten on asunut ihmisiä. Jostakin huoneesta on jopa seinää revitty auki ja sieltä oli löytynyt vanha, vanha kaunis peliovi. Mitä kaikkea tuo talo kätkeekään sisälleen.
Sinne siis taas tänään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti