6.2.2016

mustaa maalia.



Kierrätyskeskuksesta löysin metallisen pöydän, jossa oli lasikansi sekä ylöpuolella, että ns. alahyllynä. Löytäessäni sen, se ei ollut vielä saanut hintalappua, mutta kun tiesin mitä siitä tulee, pyysin myyjään paikalle! Myyjä ystävällisesti hinnoitteli sen mulle ihan sopuhintaa, 10 €!
Alatason vein lasinkeräykseen ja päällikansi odottaa vielä loppusijoituspaikkaa mutta käyttämättömäksi jää kuitenkin, kun on hapristunut reunoista, eli epäsiisti. 
Josko vain täräyttäisi vasaralla paloiksi ja laittaisi lasin keräykseen...

Hioin runkoa kevyesti hiekkapaperilla ja kaapista löytyi mustaa himmeää kalustemaalia. Lisäksi pöydän kansikin oli valmiina, ( ristiäispöytänä käytetty levy) piti vain sahata oikean kokoiseksi. Taitaa vaan olla niin, että mun on mentävä pistosahan kauppaan, kun käsisahat alkaa olla aikansa eläneitä. Pistosahalla voisi olisi varmasti muutenkin käyttöä ja jälki olisi siistimpää.

Vanha pöytä sai uuden elämän hiukan muokkaamalla. Ja kun kyllästyy, ei turhaan harmita, kun ei ole liikaa sijoittanutkaan. Nää on näitä mun hetken mielenjohteita.... =)

Ihanaa viikonloppua, mä alan nyt työstämään koulutyötä...


Tanja



8 kommenttia:

  1. Kiva tuunaus jälleen kerran. Minkä värinen runko oli alkujaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Pöytä oli sellanen kulahtanut ns. messinkinen. Tuumin aluksi, että jos olis
      ollut ihan oikeesti, olisinko maalannut. Mutta oli metallia mitä lie ja hitsauskohdista
      näkyi.

      Poista
  2. Sinulla ei nuo ideat kesken lopu! Tuollaiselle pöydälle olisi meilläkin käyttöä...vaikka sohvapöydäksi, kun sellaista ei tästä huushollista löydy. Pöydän virkaa ajaa tuollainen pieni sivypöutä...vai mikä lie..:)
    Mukavaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =)
      Kiitos. Se on vaan niin ihanaa, kun saa pienellä rahalla tehtyä jotakin uutta ja tulee se onnistumisen ilo vielä kaupanpäälliseksi.
      Ilmoitan sinulle jos ja kun haluan eroon tästä !!
      =)

      Poista
  3. Pitkästä aikaa päädyin tänne lueskelemaan ja tiedätkös mitä? Sun thonet tuoleja myydään täällä ruotsissa ihan hyvään hintaan, tänään bongasin blocketista sellasia 1500kr kipale. Että aika löydön teit:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moikka pitkästä aikaa!
      Mitäs teille sinne?
      Juu, ihan oon tyytyväinen noihin, vaikka nyt kyllä pyörivätkin talossa siellä täällä,
      etsien omaa paikkaansa.

      Poista
  4. Hieno tuunaus.
    Lasikierrätykseen ei valitettavasti saa laittaa mitään muuta kuin lasipulloja ja -purkkeja. Tuntuu kummalliselta, mut niin se vaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Juu niin vähän ounastelinkin, että näin on. Mietin nyt mihin tuon lasikannen saisi kierrätykseen...

      Poista