Ihmettelen Hänen huolenpitoaan, minua pientä ihmistä kohtaan.

Kaiken Hän säätää, hoitaa.

Armossaan kantaa, vaikken toimi oikeinkaan.

Minä pieni räpiköijä. Suorittaja, itseni tukistaja.

Unohdanko armahtaa itseäni,

antaa anteeksi ja paijata. Sanoa.

Olet ihan ihana, vaikket kaikkea osaisikaan,

tehdä ja suorittaa.

Armahtaa ja rakastaa.

Minä, saan olla vaan.

Tuulessa huojua kuin arkinen puu,

juureni jossakin lupauksen perustalla, syvällä.

Uskossa horjua ja pysyä pystyssä,

Minua kannatellaan ja kastellaan.

Eikä tarvitse osata, olla tärkeä, oikein toimija.

Kuitenkin, Hän kehoittaa minua kuuntelemaan.

Lupauksiin Sanan aina turvaamaan.

Näenkö sen, kuulenko sen,

ehkä en.

Enhän näkyvään voi luottaa,

turvata omaan voimaan.

Levossa, tässäkin kiireessä,

vain uskaltaa.

Hänen sanaansa turvaten.

Oikealle tielle Hän johdattaa,

minua, sinua pientä kulkijaa.