Huomenta!

Kahvikupin ääreltä täältä!

Yläkerrasta kuuluu kolinaa ja rämimää, pappa korjaa kiuasta ja pieni apulainen on ollut yökylässä. Tuntuu viihtyvän hyvin papan kanssa. Pienet askelee kuuluu...

Pappa keitti aamupuurot, vaihtoi vaipat ja puki päälle ja pieni touhua vieressä jotakin. Ei ole ajankuluongelmia ei!

Mitä on PMS. Sitä että päässä kiristää, tuntuu pahalle ja itkettää. Pienestä asiasta nousee maailman isoin asia ja kiukuttaa ihan kaikki. Ja mikään ei tunnu hyvälle! Sitä tunnetta eilen sulattelin taas kerran kauppareissulla ja istuin hiljaisessa autossa yksikseni. Silloin ei kaipaa ketään, eikä mitään. Kun saa vaan hetken olla yksin ja antaa pahan olon tulla ulos, helpottaa.

Ja sitten kun on helpottanut,  saa vain purkaa ajatuksia ja sanoa miltä tuntuu ja mikä tuntuu. Että siinä lähellä on joku joka ottaa vastaan ja kuuntelee, eikä yritä ratkaista jokaista pientä ongelmaa. Tai antaa viisaita päätöksiä!

Joo kiitos vaan ei vaan viisaille ajatuksille!

Että sellaista se on tämä naisihmisen elämä välillä. Kunnon tunneviidakkoa jossa välillä on rauhallista ja seesteistä ja taas välillä myrskyää niin, että puita kaatuu.

Mutta mä sain eilen vaihdettua mullat kukkiin ja uuteen itse tekemääni ruukkuun istutettua yhden kukan.
Eikä siinä mitään, mutta enhän mä niitä pussin kylkiä lukenut, niin tulipan laitettua kukkasille sitten istutusmultaa kunnon ravintorikkaan kukkamullan sijaan.
Eikun vaihtamaan, ainakin osalle! 

Mutta nyt on kukilla kevät ainakin ja kyllä se vain tuonne uloskin tulee vähitellen. Jes ja elämä voittaa taas!!
Hyvää viikonloppua jokaiselle! Mä otan iisisti!!