26.4.2013

Siivousta ja munkkirasvaa


Kello oli hädin tuskin kahdeksan aamulla. Vanhin lapsi vielä täydessä unessa. Ei se niin kovasti huvittanut, mutta ryhdyin toimeen. Matot terassille, moppi esille ja vessaluutut pesuaineineen  valmiiksi. Sieltä, täältä ja vähän tuolta mopin kanssa ja rätti kourassa hääräsin pitkin taloa. Jynssäsin ja puunasin, imuroin ja siirtelin.
Unikeko omassa sängyssään ei kovasti ilahtunut laattasaumojen jynssäyksestä viereisessä huoneessa, sen  kuuloiselta vaikutti ääni joka kantautui korviini siivouksen  lomaan. Ihan taisin hänet siinä siivous innostuksessani unohtaa. 
Homma tuli hoidettua ja lounaskin unohtui syödä. Olin nimittäin saanut ajatuksiini, että tänä aamuna onli mentävä käymään vanhalla työpaikallani.  Ajatus oli jo aikaisemmin pyörinyt mielessäni ja tänäkin aamuna se muistutti. Oli toimittava sen mukaan!
Ajelin ajatuksissani. Piipahdin kuin kylään, siltä tuntui. Oudolta ja aivan erilaiselta, näin jälkikäteen ajateltuna. Minun paikkani, tuo joka oli lainassa vain hetken, mutta nyt muistona, hyvänä sellaisena.

Työpäivän päätteeksi ei ollut tarkoitus leipoa kuin ehkä mustikkapiirakka,  mutta niinhän siinä sitten kävii, että uuni pysyi kuumana tovin. Ei huvittanut ruokaakaan valmistaa, mutta jääkaapista löytyi taas sitä tuttua 400g paistijauhelihaa ja spagettia alakaapista, kaiken muun takaa piilosta.  Siitä lapsille ja isille, pikavalmista. On kyllä viime aikoina muutekin ollut sitä pikavalmista. Ruuanlaitto ei ole niitä lempipuuhiani.
Minä  taas sain nauttia sitä tutuksi tullutta uuden sadon kaalisoppaa. Siinä mielessä uuden sadon kaalisoppaa,  kun valmistin sitä eilen  ison kattilallisen. Eipä lopu kaalisoppa kesken!
Mustikkapiirakkaa, leipätaikinaa, munkkitaikinaa ja tiskipöytä lastissa likaisia astioita. Tiskikone pesemässä edellisiä sotkuja ja jalkani tunsivat jo päivän saldon. Väsyttikin se jatkuva käsien peseskely ja rätillä luuttuaminen.  Kun en ole niitä siistimpiä leipojia, saa sotkuja siivota tämän tästä, roiskeita ja tahroja sieltä täältä. Täällä on suurpiirteinen kokki!
Verensokerit kai alhaalla tai sitten liian korkealla tuhottuani mustikkarasiat toisensa jälkeen, havaitsin, että pinna rupeaa kiristymään. Kaalisopan täyteläinen aromikaan ei siihen auttanut, kun nenääni leijaili munkkien ja tuoreen leivän tuoksu. Mustikkapiirakasta puhumattakaan.  Mutta, kun olin kerran aloittanut, niin tällä päätöksellä mentiin, ei herkkuja! Herkuiksi luettiin marjat ja mehut ja se kovin tutuksi tullut valkoinen jogurtti myslin kera.
Ilta hiipi taloon. Hiljaisuus sen mukana, putipuhtaus kestäisi sen hetken. Talossa kuului vain Aku Ankka lehtien sivujen hiljaista kahinaa olohuoneessa, lapsemme lukiessa lempilehteään. Ilmanvaihtokone täydellä teholla imemässä herkkutuoksuja ja munkkirasvan katkua pois talosta. 
Kello oli jo kahdeksan. Vanhin lapsi ei ollut vielä saapunut kotiin. Moppi sekä rätit oli pesty puhtaaksi seuraavaa kierrosta varten ja leipomiset leivottu, ainakin vähäksi aikaa! Viikonloppu sai tulla!

6 kommenttia:

  1. Oo, mikä tehokas päivä! Ihania kuvia wc:stä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan turbo ja illalla oli veto pois!
      Kiitos, vain pieniä pisaroita kuvina, koko kuvaa ei kannat kuvata ;)

      Poista
  2. Ymmärsinkö oikein, että paistoit munkkeja, muttet itse sortunut syömään niitä? Wau ja uskomatonta! Multa ei ihan kävis. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. Rehellisesti sanottuna, jos ei lasketa sitä ekaa munkki palasta jonka maistoin. Mutta kokonaista en syönyt! Niin ja ilman sokeria siis...
      Mutta toisaalta nyt on jo ihan sellai olo, että vaikka mieli tekee, ei ole pakko ottaa. Siis posittivista sekin, tämä itsensä kiusaaminen! =)

      Poista
    2. p.p.s.
      eräs rouva tuolta Nupurista ehdotti, että tavattas. Mennään vaan vaikka kahville jokupäivä...

      Poista
    3. Jeps. Kuulostaa hyvältä. Sekä siis se, että on voimaa kieltäytyä herkuilta, että kahville meneminen ;). Palataan asiaan!

      Poista