Oli taas pitkästä aikaa sellainen aamu, että onneksi niitä ei ole usein. Vanhempi nuorimies myöhästyi junasta, päätin ajaa kouluun... äiti kun olen. Nuorimies harmissaan turhasta autossa istumisesta ja minulla harmistuminen. En edes aamukahvia saanut keitettyä. Lähtö tuli sitten vauhdilla! Kaiken harmistuksen ja väsymisen lomassa sain vanhemman koulunpihaan ja nuorimmaisen vielä kotikoukkauksen kautta koululle, myöskin. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kuljetuksien osalta! Hiljaisuuden vallitessa ajelin kotiin. Nyt saisin keittää ensimmäiset aamukahvit. Ihanaa! 

Joskus nämä aamut ovat hektisiä, mutta suurin osa niistä on itse aiheutettuja. Olisinhan vain voinut sanoa lapselleni, että odota seuraavaa junaa. 

Mutta äiti kun olen, niin vauhdissa lähdimme nuoremman kanssa auton rattiin. 

Sain keittää aamun ensimmäiset aamukahvit tultuani pieneltä kiertoajelulta takaisin kotiin. Talossa oli rauhallista, vain minä ja töihin valmistautuva tytär. Pieniä nautintoja arjessa, kupponen kahvia, kauniita kuvia ja suunnittelua. Pian on juhlapäivä.... 

Muistan kuinka joskus Amerikassa asuessamme istuin meren rannalla illansuussa ja katselin  aaltoja, jotka saapuivat rantaan toinen toisensa jälkeen. Ehkä tässä on jotakin hiljaisuuden kaipuuta...  

Kauas vuosien taa,

rantaan valkean hiekan.
muistoihin upota saa.

Minne menisin, minne kulkisin.

Missä hiljaisuuden ääntä kuunnella saisin.

Muistan, haaveilen, ehkäpä matkaan kauas.

Rantaan valkean hiekan, 

kuuntelemaan aaltoja valtavia.

Huminaa tuulessa tuivertaen.

Minne menisin, minne kulkisin.

Missä kuulisin,

vain hiljaisuuden, tuulen tuiverruksen.

Laulun aaltojen, tuulessa.

Sinne haluaisin.