Väsyneenä, istun hetkeksi koneelle. Keittiössä nuorimies syö iltapalaa, hoputtamiseni jälkeen ja kolistelee vielä viimeisenä. Joku laskee vettä suihkussa. Uuni humisee ja paistaa täytekakkupohjaa huomisia vieraita varten. Vielä olisi kakku täytettävä ja mietinnän alle jätettävä, millä sen koristelisi. Huomisen murheita!

Niin meni tämä päivä, omalla painollaan. Vaikka aamulla ajatukset piirtyivät asioihin, joita päivä toisi tullessaan, kuitenkin nyt illalla talon hiljalleen hiljentyessä voin ajatella ja hetkeksi istahtaa, miettiä. Kaikki ei mennyt omien suunnitelmieni mukaisesti, ei! 

Sain juosta vesisateessa toisen poikani kanssa pitkin Helsingin katuja, ilman sateenvarjoa hankkimaan uutta passikuvaa edellisen ollessa vääränkokoinen. Ja taas juosta viemään virkapukuiselle naisihmiselle kyseistä uutta tuoretta valokuvaa ja joka ystävällisesti hymyillen tarjosi minulle kynää, kun sitä tarvitsin.

Tai  nauttiessani mieheni kanssa yhteistä lounasta kiinalaisessa ravintolassa, jota en ollut suunnitellut. Niin ja yllätyksekseni ja alkukankeuteni, ennakkoluulojeni täyttäessä mieleni, sain myös kohdata  uuden ihmisen ja kuunnella hänen vaikeiden vastoinkäymisten täyttämää elämää, vesisateessa. Ja kenties jakaa jotain sellaista josta olisi apua, iloa, toivoa. Hätään. Tai vain olla ihminen, ihmiselle.

Ja kaiken tuon jälkeen saan kiittää omista murheistani, vaikeuksistani, vastoinkäymisistäni, riittämättömyydestäni, ymmärtämättömyydestäni. Ja jatkanko listaa vielä...

Ne ovat kaikki elämääni. Mutta, toivoni on aina mukanani. Se ankkuri joka on laskettu ja joka pysyy paikallaan, vaikka laivani heiluisi elämän merellä. Niin se minun pieni paattini, joka joskus tuntuu tunteiden meressä kääntyvän nurin. Mutta ei sittenkään. Tänään ymmärsin sen. Jokaisella paatilla on oma matkansa, jokaisella oma reittinsä, erityisesti suunniteltu ja valmistettu. 

Niin tänäänkin. Tämän päivän laiva saapui satamaan ja nyt on aika käydä nukkumaan. 

Täytekakun pohja on paistettu, nuorimies on kääriytynyt peittonsa alle. Nuori istuu omassa huoneessaan, koulutyöt vielä edessään. Ja kolmas *teen* ikään saapunut nuorimies tottelee vanhempiaan ja käy ajoissa nukkumaan.

Ja meidän talossa on isä. Isä, joka lähtee luistelemaan, isä joka korjaa pyöränkumit ja opettaa matematiikkaa ja kemiaa. Ja toteuttaa pieniä unelmia. 

Niin, todella rikas  tämä päivä, sateisen arjen päivä, töineen ja toimineen. Vaikka ei ollut mitään suurta ja mahtavaa, ihmeellistä ja oikeasti mullistavaa, mutta pieniä iloja, opittuja asioita. Ja taas jatketaan...