24.7.2014

tässä hetkessä.


leipäkoriliina ja vesipullo// secondhand

Nyt.
Kirjoitan ajatuksiani, kuvaan ja ihailen taas toisten blogeja sekä kauniita kuvia. Blogimaailmaa. Mutta vaikka kuvaan ja kirjoitan, se ei aina ole juuri sitä, mitä todellisuudessa jokapäiväisessä elämässäni on. On helpompi kirjoittaa kaunokirjaimilla, antaa kaunistetumpi kuva siitä, mitä elämä pitää sisällään. Kauniimpi kuva surusta, kivusta, elämästä, vastoinkäymisistä. On asioita, mitä ei edes mainita, mutta. 
Kuten moni on huomannut, en kuvaa lapsiani niin että kasvot näkyisivät selkeästi. Se on oma valintani. Pidän yksityisyyttäni arvossa. Suojelen. 
Kirjoitan, hengellisiä runoja, kipujani runojen muodossa. Jaan, mitä koen, mitä odotan, paloja ajatuksistani kaunokirjaimin.
On ollut aikoja, kun ei ole jaksanut, ei ole kyennyt kirjoittamaan. On ollut aikoja, kun on tehnyt mieli kirjoittaa, tuottaa tekstiä ja sanat ovat vain valuneet, kuin tippuneet sormistani ruudulle. On ollut aika, kun ei ole koko blogia jaksanut ajatella.
Päivä kerrallaan, niinhän sitä aina fraasina sanotaan. Mutta, kuinka päivä kerrallaan ihminen oikeasti osaa elää. Itse en ainakaan. Ajatukseni juokevat jo tulevan syksyn kysymyksissä. Miten asiat ratkeavat, selkiintyvät. Mistä itseni löydän syksyisen tuulen puhaltaessa ikkunoissa. Mitä minä teen? Miten jaksan?

On suurta ihmettä, kun osaa elää hetkessä. Jokainen hetki on arvokas lahja, ei itsestäänselvyys.
Sain olla tapaamassa jonkin aikaa sitten äitini pitkäaikaista ystävää, joka sairasti vakavaa sairautta. Pysähdyttävää oli nähdä, kuinka rauhallisesti tuo ihminen vain eli hetkessä. Omat itsepäätetyt normaalirutiinit olivat jääneet taakse, oli vain hetki ja päivä kerrallaan elettävänä. Sydämessä vankka usko. Miten opettavainen vierailu se olikaan, miten pysähdyttävä ja surullinenkin.
Omassa kipuilussa hiljenee, kun muistelee tuota ihmistä, äitiä, mummoa. Kauniina hänet muistan nuoruusvuosiltani ja kaunis hän on edelleen, vaikka ei enää täällä...

Niin.
Tänäänkin on aurinko paistanut, ollut lämmin, tuskallisen kuuma. Olen yrittänyt elää hetkessä tänään. Elää vain tätä päivää ja jättää huomisen asiat huomiselle.

Nyt.
Pilvet ovat tuoneet taivaalle harson ja kuumuus on hävinnyt. Pieni viileä tuulahduskin saapunut. Taas on yksi päivä kesälomasta vietetty, kulutettu ja huomaan, se on mennyt ihan omia menojaan. En ole muistanut sittenkään elää hetkessä! 

10 kommenttia:

  1. Koskettava kirjoitus. Elämä ei ole aina helppoa:( Voimia. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin on. Välillä tuntuu että pienistä kasoista tulee isoja kasoja!
      Oppia ikä kaikki.

      Poista
  2. Voi, silmäni kostuivat... Minäkin yritän elää hetkessä! Voimia! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle!
      Kyllä sitä välillä kuormittaa itseään liian monella asialla. Vaikka kaikki ne aikanaan selkiintyvät ja järjestyvät!
      Oppimista olla kiitollinen juuri tästä hetkestä ja vielä vaikeampaa vaikeuksien keskellä!

      Poista